The Water Lilies: Setting Sun
Viimeiset kaksikymmentä minuuttia päivänvaloa ovat julmin asia, jonka maisemamaalari voi valita työskenneltäväkseen. Väri saapuu kerralla, se on voimakkaampaa kuin mikään muu koko päivänä, ja se on kadonnut ennen kuin ehdit tehdä päätöksen siitä. Sitten se ei palaa ennen kuin kahdenkymmenenkolmen tunnin kuluttua, ja kun se palaa, sää on muuttunut ja katsot aivan erilaista auringonlaskua.
Jokainen maalari, joka on yrittänyt istua ulkona ja tavoittaa sen valon, tuntee sen erityisen turhautumisen: taivas tekee jotain, mitä et olisi uskaltanut keksiä, kätesi ei ole tarpeeksi nopea, ja valo oman palettisi yllä pettää, joten et voi enää luottaa sekoittamiisi väreihin.
Tämä paneeli on pala lampea täsmälleen sillä hetkellä, ja se on kiistatta kuumin, karkein ja vähiten kohtelias asia koko suurten koristemaalausten sarjassa.
Se, jota hän käsitteli kovimmin
Aseta tämä kangas vierekkäin vaaleiden aamupaneelien kanssa, eikä ero ole hienovarainen. Ne ovat ohuita, siveltimellä maalattuja, viileitä, pitkien jaksojen aikana viimeisteltyjä. Tämä on paksu. Maali nousee pinnasta. Vedot risteävät toisiaan eri kulmissa, osa niistä on vedetty yhdellä kerralla eikä niitä ole koskaan korjattu, ja on paikkoja, joissa lämmin pohjakerros on jätetty näkyviin, koska sen peittäminen olisi tappanut hehkun.
Oranssi ja kulta kulkevat vedessä leveinä diagonaalisina juovina. Siellä missä valo osuu voimakkaimmin, maali on lähes veistoksellista, koholla harjanteina. Noiden juovien ympärille hän lisää kylmää siniviolettia, joka on kuvan todellinen moottori: juuri kuuman juovan ja viileän veden välinen kontrasti, ei oranssi itsessään, saa pinnan näyttämään palavalta.
On syytä keskustella siitä, onko se valmis. Osa siitä näyttää päätetyltä; toiset osat näyttävät keskustelun viimeiseltä tilalta, joka loppui ennemmin kuin päättyi. Molemmat pitävät paikkansa monessa siitä, mitä hän loi viimeisinä vuosinaan. Hän työskenteli suurten koristemaalausten parissa noin vuodesta 1914–1916 eteenpäin ja jatkoi niiden muokkaamista lähes kuolemaansa asti vuonna 1926, ja hän oli tunnettu haluttomuudestaan luopua pinnasta, kun siinä oli vielä jotain kiistanalaista.
Vanha mies, jättiläismäinen kangas ja valo, joka ei odottanut
Maalauksen fyysiset olosuhteet ovat syytä pitää mielessä.
Suuret paneelit maalattiin Givernyssä tarkoitusta varten rakennetussa kolmannessa studiossa, joka rakennettiin, koska niin suuria kankaita ei voitu käsitellä missään muualla tilalla. Ne seisoivat matalilla pyörillä varustetuilla tuilla, jotta niitä voitiin työntää paikalleen nostamisen sijaan. Hän oli kahdeksankymppinen. Noin vuonna 1912 hänelle oli kerrottu, että hänellä oli kaihi, jota hän ei antaisi leikata ennen vuotta 1923; hänen toinen vaimonsa Alice kuoli vuonna 1911 ja hänen poikansa Jean vuonna 1914.
Kaihi keltaistaa ja lämmittää kaiken, mitä ihminen näkee, ja se himmentää ensimmäisenä spektrin kylmän pään. Maalarit ovat väitelleet vuosisadan siitä, kuinka paljon se vaikutti myöhäistuotantoon, eikä kukaan voi ratkaista tätä kysymystä pelkästään kuvien perusteella. Mitä voidaan sanoa, on että tämä paneeli rakentuu hehkulle, lämpimälle valolle, joka tulvii kylmän aiheen yli, ja että sen teki mies, jonka oma näkökyky eteni kohti lämpöä ja himmeyttä. Katsojalla on oikeus tuntea sen paino ilman, että tarvitsee diagnoosia maalauksen selittämiseen.
Auringonlaskun hän tunsi intiimisti, ja lammesta, jonka hän oli itse tehnyt. Giverny vuokrattiin vuonna 1883 ja ostettiin vuonna 1890. Vesipuutarhaa kaivettiin vuodesta 1893 alkaen, ja se vaati joen Epten haaran kääntämistä ja virallisen luvan paikallisten viljelijöiden vastustuksen jälkeen. Japanilainen jalankulkusilta rakennettiin vuonna 1895. Hän oli katsellut auringon laskua tuon tietyn vesialueen yllä lähes kolmekymmentä vuotta ennen kuin hän kokeili tätä.
Sen näkeminen: löydä tuli, sitten kylmyys
Tämä on paneeli, joka palkitsee lähikatselun parhaiten, koska niin suuri osa sen toimivuudesta on fyysisessä käsittelyssä eikä kuvassa.
- Löydä kuumin kohta. Siellä on alue, jossa oranssi on puhtaimmillaan ja vähiten rikkoutunutta. Kaikki muu kuvassa on kalibroitu sen mukaan. Huomaa, kuinka pieni se todellisuudessa on verrattuna sen antamaan vaikutelmaan.
- Etsi nyt sinistä. Katso kuumien juovien reunoja. Lähes aina on kylmä sävy aivan lämpimän vieressä, joskus vain yhden vedon levyinen. Peitä se mielessäsi, niin kuumuus puolittuu. Tämä on vanhin temppu värien maailmassa, ja hän käyttää sitä täydellä voimalla.
- Lue siveltimenvetojen suunta. Valo lepää veden yllä diagonaaleina, ei vaakasuorina. Näin matala aurinko tekee; se laskee polun itsestään katsojaan päin. Hän on säilyttänyt polun ja antanut sen leikata liljojen vaakasuoran kulun, ja näiden kahden suunnan välinen kitka antaa kuvalle sen levottomuuden.
- Katso tummia kohtia viimeiseksi. Ne eivät ole mustia. Ne ovat syvän vihreitä, luumunvärisiä, punaruskeita, ja ne tekevät saman työn kuin tulen varjot, joka on saada valo näyttämään kuumemmalta kuin se on.
- Astu sitten kauas taaksepäin. Kahdeksan tai kymmenen jalan etäisyydeltä paksut vedot sulautuvat yhteen ja koko pinta alkaa hehkua sen sijaan, että se näyttäisi maalatulta. Se on etäisyys, jolle paneeli on suunniteltu.
Sitä et tule löytämään: ei aurinkoa. Kuvassa ei ole minkäänlaista kiekkoa. Hän maalaa auringon vaikutuksen veteen, ei itse kohdetta, ja lähteen puuttuminen on suuri osa siitä, miksi valo tuntuu tulevan kankaasta, ei kuvattuna siihen.
Miten se käyttäytyy oikeassa huoneessa
Tämä on se, joka muuttaa huoneen lämpötilan, ei vain sen sisustusta.
Lämpimät kuvat tekevät mitattavissa olevaa työtä siinä, miltä tila tuntuu. Ripusta tämä pohjoiseen antavaan huoneeseen tai huoneeseen, joka herää eloon vasta illalla, ja se toimii kuin toinen valonlähde; oranssi luetaan lampunvaloksi ja seinät sen ympärillä näyttävät lämpimämmiltä kuin ne ovat. Huoneessa, joka jo tulvii iltapäivän aurinkoa, se voi kääntyä liiallisuuteen, joten harkitse, mihin suuntaan ikkunat osoittavat ennen sijoittamista.
Se sopii luontevasti takan yläpuolelle, ruokasaliin, jota käytetään pääasiassa yöllä, olohuoneeseen, jossa valot syttyvät viideltä, tai käytävän päähän, jonne haluat lämpimän pisteen, jota kohti kävellä.
Seinäväri: valkoisella se on painokas ja moderni, ja maalin tekstuuri nousee vahvasti esiin. Lämpimällä keskitonilla, terrakottaa muistuttavalla savella, syvällä hiekalla, pehmeällä kamelilla, se lakkaa huutamasta ja muuttuu aidosti kietovaksi. Kylmää harmaata vasten se on dramaattisin, koska seinä tarjoaa kylmän sävyn, jolle kuva rakentuu. Vihreää vasten se voi mennä hieman happamaksi; testaa ennen lopullista päätöstä.
Anna sille keinovaloa, jossa on lämpöä. Hyvin kylmä LED taistelee palettia vastaan ja imee oranssit värit. Ja ripusta se sinne, missä ihmiset istuvat, ei sinne, missä he kiirehtivät ohi, koska tämä paneeli tekee parhaiten sen, minkä tuli tekee: se vie kaksikymmentä minuuttia seuraa ennen kuin se maksaa sinulle takaisin täysin.
Lisää tästä kokoelmasta
Tuo tämä maalaus kotiin
Valitse käsin maalattu öljyjäljennös aidon siveltimenjäljen saamiseksi tai arkistolaatuinen kangasvedos kirkasta museokuvanlaatua varten. Jokainen koko säilyttää alkuperäiset mittasuhteet.
Katsele tätä teosta ja vaihtoehtoja
Lisää luettavaa
Tarkista alkuperäinen teos Musée de l'Orangerie kokoelman tietue ja jatka sukulaisteoksiin luettelossa.