Tuulimyllyt Zaandamin lähellä
Kuvittele saapuvasi maahan, jossa horisontti on viivoittimella piirretty suora. Ei kukkuloita keskeyttämässä sitä, ei laaksoja sulkemassa sitä, ei mitään sinun ja maailmanreunan välissä paitsi vettä, muutama katto ja niiden yllä kohoavat korkeat tummat koneet. Ranskan rannikon kallioihin ja jokisuistoihin tottuneelle maalarille Hollanti näytti ensin paikalta, josta oli poistettu suurin osa maisemasta. Monelta ei kestänyt kauan oivaltaa, että puuttuva maisema oli se pointti.
Tämä kangas on rakennettu tuon oivalluksen varaan. Maa vie lähes tyhjiön. Matala vyöhyke keskellä kantaa myllyt, talot, ankkurissa olevat veneet ja koko ihmiselämän touhut. Kaikki sen yläpuolella on taivasta ja kaikki alapuolella on taivaan toistoa hieman tummemmalla maalilla. Myllyt seisovat liitoksessa kuin paalut, jotka on isketty kuvan saumaan.
Miten hän ylipäätään päätyi sinne
Hän oli kolmekymmentävuotias ja oli viettänyt edellisen vuoden paossa. Ranskan–Preussin sota oli hajottanut hänen sukupolvensa, ja hän oli mennyt Lontooseen, maalannut Thamesia sumussa ja elänyt ulkomaisen taiteilijan hankalaa elämää ilman markkinoita. Sitten, vuonna 1871, hän siirtyi Camillen kanssa Hollantiin ja asettui Zaandamiin, jossa vesiväylät kuljettivat työliikennettä ja myllyt pyörivät teollisina laitteina, eivät viehättävinä koristeina.
On syytä pitää mielessä, mitä tämä käytännössä merkitsi. Hän oli varhaisessa kolmissakymmenissään, hänellä oli vaimo ja pieni poika, ei mainetta eikä luotettavaa tuloa, ja hänellä oli maa, johon hän ei vielä voinut turvallisesti palata. Tämän oleskelun kuvia kuvataan usein iloisiksi, ja niissä on todellista keveyttä, mutta tuon keveyden loi mies epävakaassa asemassa, joka oli löytänyt muutamaksi kuukaudeksi aiheen, joka pysyi paikallaan, ja valon laadun, jonka kanssa hän ei ollut koskaan ennen työskennellyt.
Myöhemmin samana vuonna perhe asettui Argenteuil’hun Seine-joen varrelle, missä he asuisivat vuoteen 1878 asti. Hollantilaiset kankaat sijoittuvat täsmälleen siirtymävuosien ja vakiintuneiden vuosien väliin.
Mitä tasainen maa tekee maalaukselle
Kun poistat kukkulat, poistat maalarin helpoimman työkalun, joka on päällekkäisyys. Kumpuilevassa maastossa syvyys rakennetaan pinoamalla asioita toistensa eteen. Tasaisessa maisemassa mikään ei mene päällekkäin. Kaikki seisoo vierekkäin yhdellä viivalla, ja syvyys on luotava kokonaan mittakaavasta, värilämpötilasta ja reunojen pehmenemisestä.
Katso, miten hän tekee sen tässä. Lähin mylly on tumma, lämmin ja yksityiskohtainen, sen siivet on piirretty todellisina rakenteina ja sen runkoon osuu selvä valon reuna. Kauempana olevat menettävät painoaan askel askeleelta. Niiden tummat sävyt muuttuvat sinisemmiksi, ääriviivat epävarmemmiksi, ja rivin loppupäässä ne ovat tuskin muuta kuin pystysuoria harmaita läikkiä. Mikään perspektiivihila ei tee tätä työtä. Se tehdään puhtaasti värien viilenemisellä ja reunojen pehmenemisellä, kun asiat etääntyvät.
Vesi tekee toisen puoliskon työstä. Hollantilainen kanava tavallisena päivänä ei ole peili, vaan hieman häiriintynyt peili, ja tuo häiriö on lahja maalarille. Heijastuvat myllyt ovat rikkoutuneet vaakasuoriksi palkeiksi, jotka venyvät ja huojuvat, jolloin hän voi toistaa jokaisen kuvan muodon löysempänä ja vapaampana versiona suoraan sen alapuolella. Puolet kankaasta on toisen puoliskon harjoitus.
Valo itsessään on kolmas ero, ja se on vaikein kuvata ja helpoin tuntea. Maassa, joka koostuu suurelta osin vedestä, suuri osa mihin tahansa esineeseen osuvasta valosta on ensin pomppinut märältä pinnalta. Tämä antaa kaikelle viileän hopeisen sävyn ja täyttää varjot alhaalta, joten mikään ei ole kunnolla mustaa. Tullessaan rannikolta, jossa aurinko osuu kiveen ja liituun ja heittää kovan varjon, Monet oli saapunut paikkaan, jossa ei ollut juuri lainkaan voimakkaita tummia sävyjä. Näet hänen sopeutuvan. Myllyjen rungot, joiden pitäisi olla kuvan painavimpia elementtejä, ovat vaaleampia ja sinisempiä kuin samat rakenteet olisivat Ranskan auringonvalossa.
Asioita, joita useimmat eivät huomaa
Katso ensin siipiä. Ne eivät ole kaikki samalla tavalla asetettuja. Tuulimyllyt ovat koneita, ja siipien kulma kertoo, miten mylläri on ne säädellyt, mikä tarkoittaa, että jokaisella on hieman erilainen asenne. Tämä vaihtelu on syy siihen, miksi rivi luetaan työmaisemana eikä koristeellisena friisinä.
Etsi seuraavaksi horisontti ja mittaa, missä se sijaitsee. Se on matalalla, yleensä hyvin puolivälin alapuolella, mikä antaa suurimman osan pinnasta taivaalle. Tarkista sitten, kuinka paljon työtä tuo taivas tekee. Se ei ole yhtä sinistä. Se on juovikas, raitainen, lämpimämpi lähellä maata ja viileämpi ylhäällä, ja pilvet on vedetty leveillä vedoilla, ei muotoiltuina.
Etsi pieniä ihmisen jälkiä. Ankkuroitu vene, aita, katon kaltevuus. Ne ovat pieniä, ja juuri niiden pienuus saa myllyt näyttämään valtavilta. Poista nuo yksityiskohdat, ja mittakaava romahtaa.
Lopuksi katso, kuinka ohutta maali on paikoin ja kuinka paksua toisaalla. Taivas on usein laihaa ja vedettyä. Myllyn rungon tumma voi olla yksi paksu veto, joka on vedetty kerran ja jätetty rauhaan. Tämä kontrasti ohuen ilman ja raskaan rakenteen välillä tekee yhtä paljon työtä kuin piirustus.
Ja katso veden väriä verrattuna taivaan väriin, jota se heijastaa. Se ei ole koskaan identtinen. Vesi näyttää aina hieman syvemmältä ja vihreämmältä kuin yläpuolella oleva taivas, koska näet taivaan kerroksen läpi, jolla on oma värinsä. Jos saat tämän suhteen väärin, kuva litistyy. Saat sen oikein, kuten tässä, ja kanavassa on syvyyttä, vaikka mikään siinä ei ole piirretty.
Miten se asettuu seinälle
Leveät, matalan horisontin kuvat käyttäytyvät hyvin erityisellä tavalla seinällä. Ne työntävät huonetta sivusuunnassa. Ripustettuna sohvan, pitkän sivupöydän tai sängyn yläpuolelle ne jatkavat huonekalujen linjaa keskeyttämättä sitä, ja ne saavat matalan katon tuntumaan vähemmän matalalta, koska katse liikkuu vaakasuunnassa pysähtymisen sijaan.
Paletti on rauhallinen, harmaansininen, viileänvihreä ja myllyjen runkojen maanläheiset värit hallitsevat, ja taivas on kirkkain alue. Tämä tekee siitä helpon elää tiloissa, joissa on jo paljon muuta, eikä se kilpaile vahvojen huonekalujen kanssa. Huoneessa, jossa on runsaasti päivänvaloa, taivasalue näyttää lähes hopeiselta. Lampunvalossa rakenteiden lämpimät ruskeat tulevat esiin ja kuva muuttuu raskaammaksi ja rauhallisemmaksi.
Se sopii myös yhdistettäväksi. Pitkät vaakakuvat istuvat hyvin toisen samanlevyisen teoksen viereen tai hyllyrivin yläpuolelle, koska horisonttiviiva antaa luonnollisen linjauksen ripustaa.
Miksi tämä on merkittävämpi kuin miltä näyttää
Tämän voisi helposti luokitella miellyttäväksi matkakuvaksi vaikeasta vuodesta. Se on hyödyllisempi kuin niin. Zaandam antoi Monetille maiseman ilman rakennustelineitä, jossa ainoat saatavilla olevat aiheet olivat valo, ilma, vesi ja kaikkien kolmen heijastus. Kun poistat kaiken, mihin maisemamaalari normaalisti nojaa, jäljelle jää ongelma, jonka parissa hän viettäisi loppuelämänsä. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin hän seisoisi Givernyn pellolla maalaamassa samaa olkikasaa yhä uudelleen, ja kolmekymmentä vuotta sen jälkeen hän maalaisi lampia, jossa ei ollut horisonttia lainkaan. Harjoitus molempiin on tässä, tasaisella hollantilaisella vesiväylällä, siipien pyöriessä.
Maalauksen omistaa Van Gogh -museo.
