Tuulen vaikutus, poppelirivi
On sellaisia aamuja Epte-joen rannalla, jolloin ilma ei tunnu osaavan päättää. Joki virtaa matalana ja hitaasti rantaa vasten, taivas on korkealla ja levoton, ja sitten niityltä tulee puuska, ja koko poppelirivi nojaa yhtenä ruumiina. Maalarille, joka seisoo tämän edessä märkä kangas edessään, tämä on todellinen ongelma, ei runollinen. Asia, jonka hän tuli tallentamaan, on juuri muuttanut muotoaan. Se muuttuu taas minuutin kuluttua, eikä se koskaan palaa aivan samalla tavalla.
Tämä maalaus on vastaus tuohon ongelmaan. Rungot kiipeävät edelleen säännöllisessä rivissään, edelleen istutettujen puiden omituisen säännöllisin välein. Mutta latvukset on työnnetty sivulle. Latvat taipuvat ja virtaavat myötätuuleen. Lehvistö on lakannut olemasta muoto ja muuttunut suunnaksi.
Vuosi, jolloin hänen oli ostettava puut
Vuoteen 1891 mennessä Monet oli asunut Givernyssä kahdeksan vuotta, ensin vuokralaisena vuodesta 1883 ja sitten vuodesta 1890 lähtien talon ja sitä ympäröivän maan omistajana. Hän oli yli viisikymmentävuotias. Hän oli viettänyt suurimman osan työelämästään rahapulassa ja suurimman osan maineestaan väitellen ihmisten kanssa, jotka pitivät hänen maalauksiaan keskeneräisinä. Se oli vihdoin alkanut kääntyä. Viljakasat, joita hän oli maalannut pellolla talon lähellä, olivat myyneet nopeasti ja hyvin hänen kauppiaansa Durand-Ruelin kautta, ja ensimmäistä kertaa hänen elämässään kysyntä oli käsien edellä.
Joten hän lähti etsimään seuraavaa aihetta ja löysi sen kävelymatkan päästä: poppelirivin Epten varrelta, istutettuna siihen kurinalaiseen tapaan kuin työpuut istutetaan, juuret märässä maassa ja kaksinkertaistuneena vedessä alapuolellaan. Hän aloitti. Ja sitten hän sai tietää, että puut oli tarkoitus myydä ja kaataa.
Se, mitä hän seuraavaksi teki, kertoo hänestä enemmän kuin mikään tarina valosta voisi. Hän meni huutokauppaan ja osti ne, jotta ne olisivat vielä pystyssä, kun hän olisi valmis. On yksi asia olla kiintynyt aiheeseen. Toinen on ostaa kaupallista puutavaraa pitääkseen sen paikallaan vielä muutaman kuukauden työtä varten. Sarja on olemassa, koska hän kieltäytyi tulemasta valmiiksi jonkun toisen aikataulussa.
Maalaaminen aihe, joka ei pysy paikallaan
Hänen työmenetelmänsä oli tässä vaiheessa jo epätavallinen. Hän ei maalannut yhtä kangasta alusta loppuun. Hän kantoi useita, asetti ne yhdessä ja liikkui niiden välillä valon kääntyessä palatakseen kuhunkin vain silloin, kun sen aloittaneet olosuhteet palasivat. Aamukangas työstettiin aamulla. Harmaa kangas odotti harmaata. Siitä tuli hänelle eräänlainen panttivanki sääoloille, ja hän valitti siitä jatkuvasti, koska sää ei välitä siitä, että sinulla on yksitoista puolivalmista maalausta ja vain neljä tuntia käyttökelpoista valoa.
Tuuli lisää toisen ongelman ulottuvuuden. Valo muuttaa arvoa ja väriä, ja sitä voit jahtaa. Tuuli muuttaa piirrosta. Massa, jonka huolellisesti asetit tunti sitten, on nyt siirtynyt, sitten siirtynyt edelleen, sitten lyhyesti takaisin sinne, missä se oli. Maalataksesi sitä ollenkaan sinun on luovuttava ajatuksesta kopioida yksi hetki ja sen sijaan maalattava asian käyttäytyminen: ei sitä, missä oksat ovat, vaan mitä ne tekevät.
Siksi tämä kangas tuntuu elävältä eikä tarkalta. Merkit on asetettu lyhyinä, kaltevia vetoja, jotka kaikki kulkevat suunnilleen samaan suuntaan, niin että pinnassa itsessään on virta. Maali ei kuvaa liikettä. Se liikkuu.
Tässä on yksityiskohta, jonka vain joku, joka on katsellut poppeleita kovassa tuulessa, osaisi sisällyttää. Poppelin lehdet ovat päältä tummemmat kuin alta, ja ne ovat kiinnittyneet siten, että ne voivat kiertyä. Kun puuska tulee, koko latvus välkkyy vaaleana, kun tuhannet alapinnat kääntyvät kerralla, ja sitten se tummuu taas, kun ne asettuvat. Puun väri ei ole kiinteä ominaisuus. Se on tuulen funktio. Tässä kankaassa voit löytää molemmat tilat, laikkuja, joissa lehvistö on muuttunut hopeiseksi, ja viereisiä laikkuja, joissa se on pysynyt syvänvihreänä, ja vaihtelu rivin poikki saa liikkeen tuntumaan kulkevan päästä toiseen eikä tapahtuvan kaikkialla kerralla.
On myös syytä muistaa, kuinka fyysisesti epämiellyttävää tämä on tehdä. Venytetty kangas easelilla avoimella maalla on purje. Se ottaa kiinni jokaisen puuskan, easel haluaa kävellä, ja sivellin saapuu pinnalle, joka ei pysy paikallaan sen alla. Merkintöjen väljyys ei ole vain tyylillinen valinta. Osa siitä on rehellistä tallennusta miehestä, joka työskentelee nopeasti, koska välineet taistelivat häntä vastaan.
Mitä katsella, kun lopetat puiden laskemisen
Aloita rungoista ja huomaa, että ne tekevät jotain hyvin tarkoituksellista. Ne ovat lähes ainoat suorat pystysuorat kuvassa, ja ne ovat asetettu kuin rytmi. Silmäsi lukee ne rytminä ennen kuin lukee ne puina. Peitä latvukset kädelläsi, ja jäljelle jää lähes abstrakti mittaus, sarja pystysuoria intervalleja litteän värikentän yli.
Anna nyt latvusten takaisin. Kaikki silmänkorkeuden yläpuolella on diagonaalista, höyhenmäistä, levotonta. Kuva rakentuu näiden kahden järjestelmän törmäykselle, säännöllisen ja repaleisen, ja tuuli on se, joka erottaa ne toisistaan.
Katso seuraavaksi aukkoja, taivasta, joka näkyy runkojen välissä. Nämä sirpaleet eivät ole tyhjiä. Ne on maalattu yhtä suurella huomiolla kuin lehdet, ja niiden väri vaihtuu rivin varrella, viileämpänä ja vaaleampana siellä, missä puut harvenevat. Tällaisessa kuvassa negatiiviset muodot kantavat puolet valosta.
Lopuksi katso alas veteen. Heijastus ei ole peili. Se on rikki ja venytetty saman tuulen toimesta, joka taivuttaa latvoja, joten kaksinkertaistetut puut liukenevat vaakasuoriksi vetojäljiksi. Yläosa pystysuora, alaosa vaakasuora, ja penger ommeltuna niiden väliin. Se on koko kankaan arkkitehtuuri yhdessä lauseessa.
Miten se käyttäytyy oikealla seinällä
Tämä on korkea aihe ja se haluaa korkean tilan. Kaikki, mikä rakentuu pystysuorien riville, saa seinän tuntumaan korkeammalta kuin se on, mikä tekee siitä erityisen hyvän paikoissa, joissa useimmat maalaukset kamppailevat: kapea käytävä, seinän osuus portaiden vieressä, takan uloke, hankala kaistale kahden oven välissä.
Väri on vihreää, harmaata ja joen valoa, mikä tarkoittaa, että se istuu hiljaa lämpimiä neutraaleja ja raakaa puuta vasten ja herää eloon hieman syvempää seinää vasten kuin odottaisit. Vaalealla seinällä se lukee ikkunana. Keskitonaisella seinällä se lukee kudottuna tekstuurina, ja runkojen rytmi tulee esiin.
Se myös palkitsee etäisyyden. Seiso lähellä, ja pinta on sotku kaltevia vetoja, joissa ei ole lehtiä ollenkaan. Ota neljä askelta taaksepäin, ja rivi napsahtaa järjestykseen ja alkaa puhaltaa. Jos sinulla on huone, jossa on luonnollinen pitkä näkymä, tämä on kuva, joka käyttää tuon näkymän hyväkseen.
Miksi tuulinen versio pysyy levottomana
Monet maalasi tämän puurivin tyynessä ilmassa, vaaleanpunaisessa hämärässä, litteässä iltapäivän valossa ja säässä, joka imarteli niitä. Tämä on versio, jossa luonto on yhteistyöhaluton, ja se on sitä parempi. Aihe ei ole poppelit. Aihe on muutama sekunti liikkuvaa ilmaa, jonka mies teki pysyväksi ostettuaan puut nimenomaan voidakseen jatkaa oikeiden hetkien odottamista.
Kangasta säilytetään nykyään Musée d’Orsayssa. Sen edessä seisomista yllättää se, kuinka vähän siinä on piirrosta ja kuinka paljon painetta. Mikään ei ole ääriviivattu. Mikään ei ole huolellisesti reunustettu. Koko kuva on kohdistettua voimaa, ja se näyttää edelleen, yli vuosisata myöhemmin, siltä kuin se olisi liikkumassa uudelleen.
Lisää tästä kokoelmasta
Tuo tämä maalaus kotiin
Valitse käsin maalattu öljyjäljennös aidon siveltimenjäljen saamiseksi tai arkistolaatuinen kangasvedos kirkasta museokuvanlaatua varten. Jokainen koko säilyttää alkuperäiset mittasuhteet.
Katsele tätä teosta ja vaihtoehtoja
Lisää luettavaa
Tarkista alkuperäinen teos Musée d'Orsay kokoelman tietue ja jatka sukulaisteoksiin luettelossa.