Syksy Seine-joella, Argenteuil
Syksy joella kestää noin kolme viikkoa. Lehdet kellastuvat, ja hetken ajan ranta hehkuu kullan, ruosteen ja kuparin sävyissä, ja vesi kaksinkertaistaa kaiken ja tummentaa sitä parilla sävyllä. Sitten tulee myrsky tai viikon sateet, ja se on ohi. Maalarin, joka haluaa ikuistaa sen valon, on oltava vedessä silloin, kun se tapahtuu, jokaisena työskentelykelpoisena päivänä, koska uutta mahdollisuutta ei tule ennen ensi vuotta.
Monet oli kolmekymmentäkolmevuotias, asui Argenteuilissa, ja vietti siellä toista täyttä syksyään. Hänellä oli studiovene, matala ja työhön sovitettu alus, jonka ansiosta hän saattoi asettua keskelle jokea rannan sijasta. Siitä asemasta katsottuna sommitelma muuttuu täysin. Ranta lakkaa olemasta etuala ja siitä tulee kaukainen reuna. Vesi nousee ympärillesi ja valtaa alaosan kaikesta, mitä näet.
Vuodet ennen menetystä
Hän asui Argenteuilissa vuosina 1871–1878. Nuot vuodet tuottivat valtavan määrän jokimaisemia, ja tämä kangas sijoittuu niiden alkupäähän. Camille, hänen ensimmäinen vaimonsa, oli elossa. Talous oli nuori. Kaupunki oli paikka, jonne ihmiset tulivat viikonloppuisin purjehtimaan, ja joella liikkui sekä huviveneitä että työliikennettä.
Camille kuoli vuonna 1879, vain 32-vuotiaana. Kaikki Monetin tarinassa on epävirallisesti jaettu tuon päivämäärän mukaan, ja se muuttaa sitä, miten tällainen maalaus luetaan. Silloin maalattuna se on yksinkertaisesti hyvä syysiltapäivä vesistöllä. Jälkikäteen katsottuna, tietäen mitä seuraava vuosikymmen toi tullessaan, siitä tulee kuva vakiintuneesta elämästä, jolla oli kiinteä ja melko lyhyt päättymisajankohta.
Mikään tästä ei ole maalauksessa. Käsittelyssä ei ole melankoliaa, ei symboliikkaa puissa. Se on kirkas, nopea, itsevarma kangas mieheltä, joka oli varhaisen uransa sujuvimmassa vaiheessa. Paino, jonka se nyt kantaa, tuli myöhemmin, ulkopuolelta, kuten paino yleensä tulee.
Työskentely vedestä käsin
Vesillä maalaaminen asettaa ehtoja. Alusta liikkuu. Valo tulee sinua kohti sekä pinnasta että taivaalta, mikä tarkoittaa, että kaiken alapuoli valaistuu, ja koko kohtaus on kirkkaampi kuin se olisi rannalta katsottuna. Tavaroille ei ole paikkaa, minne ne voisi laskea. Ja olet sitoutunut: kun vene on asetettu ja aloittanut, näkökulman vaihtaminen tarkoittaa koko studion siirtämistä.
Vastineeksi saat heijastuksen. Rannalta katsottuna näet veden matalassa kulmassa, ja heijastukset ovat puristuneita. Keskeltä, matalalla lähellä pintaa, ne avautuvat pitkiksi pystysuoriksi pylväiksi, jotka heijastavat rantaa melkein vedos vedokselta. Tämä on se todellinen syy, miksi vene oli olemassa.
Katso, miten heijastukset on maalattu. Ranta itse on rakennettu töpätyistä, ryhmittyneistä siveltimenvedoista lehvistölle. Lehvistön heijastus on rakennettu pidemmistä pystysuorista vedoista samoilla väreillä, hieman tummempina, hieman himmeämpinä, katkoen paikoitellen, joissa pinta rikkoutuu. Katkos on koko illuusio. Täydellinen peili näyttäisi lasilta; rikottu peili näyttää vedeltä.
Miten syksyn väri oikeasti toimii maalauksessa
Aloittelijat maalaavat syksyn oranssilla, eikä se koskaan näytä oikealta. Syy on se, että syksyn lehvästö näyttää kullalta vain, jos sitä ympäröivät oikeat viileät sävyt. Katso puuryhmiä tässä maalauksessa, ja löydät vihreän, joka vielä pitää pintansa varjoisissa osissa, sinisen raoissa, joista taivas pilkottaa, ja violetin syvimmissä syvennyksissä. Lämmin väri ei ole kaikkialla. Se on asetettu sinne, mihin valo osuu, ja se saa palamaan kaikesta viileästä, joka istuu sen vieressä.
Sama logiikka jatkuu vedessä. Heijastunut kulta on rikottu siniharmailla taivaan vedoilla ja itse joen paikallisvärillä, joka on vihertävää ja himmeää. Poista nämä katkokset, ja heijastus näyttäisi tahralta eikä pinnalta.
Sama vesi, yhä uudelleen
Tässä kankaassa muodostuu tapa, joka lopulta määrittelisi hänet. Hän maalaa joenmutkaa, jonka hän on jo maalannut, ja jonka hän maalaa uudelleen, ja uudelleen, eri säässä, eri vuodenaikoina ja hieman eri paikoista vedessä.
Siihen aikaan tämä näytti rajoitteelta. Maalarin odotettiin matkustavan, keräävän aiheita ja tuovan vaihtelua. Paikallaan pysyminen ja itsensä toistaminen ei ollut selvästikään ura. Mutta toisto yhden aiheen parissa tekee jotain, mitä matkustaminen ei voi. Se poistaa uutuuden yhtälöstä. Kun olet maalannut joenmutkan neljäkymmentä kertaa, et ole enää kiinnostunut mutkasta. Olet kiinnostunut erosta tämän päivän ja viime kerran välillä, mikä tarkoittaa, että olet kiinnostunut valosta, joka on ainoa asia, joka muuttuu.
Seitsemäntoista tai kahdeksantoista vuotta myöhemmin hän virallistaisi tämän olkipino- ja tuomiokirkkokampanjoihin, työskennellen useiden maalausten parissa samanaikaisesti ja kierrättäen niitä olosuhteiden muuttuessa. Muodollinen menetelmä oli vielä tulevaisuudessa vuonna 1873. Vaisto sen takana on jo tässä: palaa takaisin, katso uudelleen, huomaa mikä on erilaista.
Syksy on ihanteellinen vuodenaika tälle vaistolle, koska syksy on ainoa aika vuodesta, jolloin tuttu paikka muuttuu tilapäisesti tunnistamattomaksi. Samat puut, jotka hän oli maalannut vihreinä heinäkuussa, hehkuvat. Sama vesi kantaa eri väriä. Mikään ei ole liikkunut ja kaikki on muuttunut, ja juuri tämä löytö hänen koko myöhempi uransa perustui.
Kankaan lukeminen
- Paikanna vedenpinnan raja ja vertaa rantaa sen heijastukseen. Heijastus on arvoltaan tummempi ja kylläisyydeltään matalampi. Tämä suhde on johdonmukainen, ja silmäsi käyttää sitä erottaakseen todellisen peilatusta.
- Etsi vedot, jotka rikkovat heijastuksen vaakasuunnassa. Ne merkitsevät paikkoja, joissa joki liikkui, ja ne on lähes varmasti maalattu viimeisenä, veneestä, joka myös liikkui.
- Löydä taivas. Sitä on yleensä vähemmän kuin muistat, koska sommitelma antaa suurimman osan kankaasta rannalle ja sen kaksoiskuvalle.
- Astu taaksepäin, kunnes yksittäiset lehvistön töpäykset sulautuvat yhteen. Etäisyys, jolla puista tulee puita, on etäisyys, jolta maalaus on suunniteltu katsottavaksi.
Miten se käyttäytyy oikealla seinällä
Lämpimät maisemat ovat ystävällisimpiä maalauksia asua kanssa, ja tämä on poikkeuksellisen tasapainoinen: kultaa ja kuparia yläosassa, viileää vihreää ja siniharmaata vettä alapuolella, joten se on lämmin mutta ei makea.
Se on parhaimmillaan seinällä, joka saa oikeaa päivänvaloa osan päivästä, koska lämpimät kohdat tarvitsevat valoa pysyäkseen valovoimaisina. Hämärässä huoneessa kulta muuttuu ruskeaksi. Lämpimien iltalamppujen alla siitä tulee rikkaampi ja vielä syksyisempi, joten se on yksi niistä kuvista, jotka ihmiset huomaavat enemmän illalla kuin keskipäivällä.
Vaakamuoto vahvalla keskivyöhykkeellä tarkoittaa, että se haluaa leveyttä. Sohvan, pitkän sivupöydän tai sängyn yläpuolella se näyttää luonnolliselta; kapealla seinäpilarilla se tuntuu ahtaalta. Ripusta se istumakorkeudelle ja anna horisonttiviivan asettua linjaan ihmisten silmien kanssa, kun he ovat huoneessa. Joet toimivat parhaiten, kun näytät istuvan niiden päällä.
Ympäristöltään se pitää lämpimästä puusta, messingistä, villasta ja seinistä kerman, saven, oliivin tai pehmeän harmaanvihreän sävyissä. Viileää valkoista vasten siitä tulee huomattavasti elävämpi; voimakkaan sinistä seinää vasten siitä tulee melkein teatraalinen. Riippumatta seinästä, pidä sen ympärillä oleva tila melko rauhallisena. Se on maalaus lyhyestä vuodenajasta, ja lyhyet vuodenajat ansaitsevat huomiota.
Lisää tästä kokoelmasta
Tuo tämä maalaus kotiin
Valitse käsin maalattu öljyjäljennös aidon siveltimenjäljen saamiseksi tai arkistolaatuinen kangasvedos kirkasta museokuvanlaatua varten. Jokainen koko säilyttää alkuperäiset mittasuhteet.
Katsele tätä teosta ja vaihtoehtoja
Lisää luettavaa
Tarkista alkuperäinen teos High Museum of Art kokoelman tietue ja jatka sukulaisteoksiin luettelossa.