Rouenin katedraali, portaali, pilvinen sää
Kuvittele pieni vuokrahuone yläkerrassa, tuoli, pino kankaita seinää vasten ja ikkuna, joka on täysin täynnä katedraalin julkisivua. Ei näkymä katedraaliin; itse asia, niin lähellä, että se täyttää lasin reunasta reunaan, niin lähellä, ettei sen yläosaa eikä sen alla olevaa maata näy.
Kuvittele nyt viettäväsi kaksi talvea tuossa huoneessa.
Hän vuokrasi tiloja Rouenin katedraalin länsijulkisivua vastapäätä vuonna 1892 ja jälleen vuonna 1893, ja työsti samaa kiviseinää molempien kampanjoiden ajan. Ei yhtä kangasta kerrallaan; useita kerralla, pinottuina ja vaihdettuina, koska valo liikkui nopeammin kuin hän pystyi maalaamaan. Hän viimeisteli ryhmän studiossa vuonna 1894 ja esitteli ne vuonna 1895. Hän kirjoitti työn aiheuttaneen hänelle painajaisia.
Tämä on se pilvisen sään versio. Kaikista niistä se on vähiten ilmeisen viehättävä, ja se on se, joka selittää, mitä koko projekti oli varten.
Maalaus, joka antoi hänelle painajaisia
Ajatus kuulostaa yksinkertaiselta ja on käytännössä melkein järjetön: maalaa sama liikkumaton kohde yhä uudelleen, muuttaen vain valoa, ja katso, mitä tapahtuu.
Ongelmana on, että valo kivijulkisivulla muuttuu jatkuvasti eikä koskaan toistu tarkalleen samanlaisena. Kirkkaana aamuna aurinko ylittää julkisivun tunnissa tai kahdessa, heittäen syvän kaiverruksen kovaan kohokuvaan ja sitten litistäen sen. Pilvisenä päivänä koko asia on hajavalossa, joka vaihtelee pilvien tihentyessä tai ohentuessa. Saadakseen tietyn tilan hänellä oli ehkä kaksikymmentä minuuttia; sitten tila oli ohi, ja ainoa tapa jatkaa oli siirtää kangas sivuun ja ottaa toinen, joka vastasi uusia olosuhteita.
Joten huone täyttyi kankaista. Hän siirtyi niiden välillä valon liikkuessa, työstäen kutakin niin kauan kuin sen erityinen teho kesti, odottaen sitten, joskus päiviä, että teho palaisi. Sää ei ole yhteistyöhaluinen. Viikko sadetta tarkoittaa viikkoa, jolloin ei kosketa puoliin huoneen kankaista.
Hän oli viisikymmentäkaksivuotias, voimiensa ja maineensa huipulla, ja hän oli vapaaehtoisesti lukinnut itsensä pieneen huoneeseen taistelemaan rakennusta vastaan. Painajaiset ovat täysin uskottavia. Tällaisessa projektissa on erityinen paine, kun kohdetta ei voi muuttaa, ei voi parantaa eikä kiirehtiä, ja ainoa muuttuja on jotain, johon sinulla ei ole lainkaan hallintaa.
Miksi pilvinen sää on vaikein
Auringon valaisemat versiot katedraalista ovat helpompia ihailla ja helpompia maalata. Auringonvalo tekee puolet työstä: se tuottaa voimakkaita varjoja, selkeän rakenteen ja ilmeisen värin. Kivi muuttuu kullanväriseksi toiselta puolelta ja siniseksi toiselta, ja siinä on maalauksesi.
Harmaa sää vie kaiken pois. Raskaan taivaan alla julkisivu menettää varjonsa, sen rakenne pehmenee, ja koko etuosa muuttuu yhdeksi läheisävyiseksi massaksi. Draamaa ei ole tarjolla. Maalarin edessä on kaksi vaihtoehtoa: keksiä kontrasti, jota ei ole, tai löytää väri harmaan sisältä ja tehdä maalaus siitä.
Hän valitsi toisen tien, ja siksi tämä kangas on ajan arvoinen.
Katso tarkkaan, niin huomaat, ettei siinä ole melkein lainkaan harmaata maalia. Kivi rakentuu sinisestä, lilasta, kylmästä vaaleanpunaisesta, vaaleanvihreästä, himmeästä okrasta syvennyksissä, ja nämä asettuvat vierekkäin pieninä katkonaisina kosketuksina siten, että etäältä ne sulautuvat yhteen joksikin, joka näyttää pilviseltä kiveltä, ja läheltä ne eivät ole sitä lainkaan. Syvä portaali ei ole ruskea eikä musta; se on tummansinivioletti, jossa on lämpimiä sävyjä sisällä.
Maali on myös fyysisesti paksua. Näissä kankaissa pinta on rakennettu kuorellisina, rakeisina kerroksina, ja on mahdotonta olla huomaamatta, että maalaukselle on annettu sen kuvaaman asian tekstuuri. Sään kuluttama kivi, maalattu sään kuluttamalla maalilla. Se ei ole sattumaa; hän rakensi pinnan toistuvien istuntojen aikana ja viimeisteli ryhmän studiossa, ja kertynyt aines on osa sitä, mikä saa sen näyttämään muuraukselta.
Oppia näkemään se: harmaa ei ole harmaa
Tämä on kuva, joka ei anna mitään nopealle vilkaisulle ja paljon hitaalle katseelle.
- Katso yhtä kämmenen kokoista aluetta kivestä. Älä skannaa koko julkisivua. Valitse pala ja pysy siinä. Noin kahdessakymmenessä sekunnissa se lakkaa olemasta harmaa ja alkaa erottua vaaleanpunaisiksi, sinisiksi ja vihreiksi. Tämä on koko maalauksen kokemus, eikä sitä voi kiirehtiä.
- Etsi tummin kohta. Se on portaalin sisällä, syvennetyssä oviaukossa. Huomaa, ettei se ole musta ja että siinä on väriä. Huomaa sitten, miten kaikki muu kuvassa mitataan sitä vasten.
- Etsi vaalein kohta. Se on yleensä pieni alue ylemmästä kivestä, joka saa kiinni mitä taivas tarjoaa. Sen ja portaalin välissä on koko maalauksen alue, ja se on kapea alue; hän työskentelee kapealla arvoalueella ja saa siitä valtavasti irti.
- Katso arkkitehtuurin reunoja. Kaiverrettu yksityiskohta ei ole piirretty. Ääriviivoja ei ole. Jokainen kaari, lista ja pylväs on tehty asettamalla yksi väri toista vasten, ja missä valo on heikoin, muodot todella liukenevat. Astu taaksepäin, ja ne kokoontuvat uudelleen.
- Huomaa, mikä on rajattu pois. Julkisivun yläosa on leikattu pois. Samoin pohja. Ei ole katua, ei taivasta mainittavasti, ei ohikulkijaa, ei käsitystä rakennuksesta kaupungissa seisovana esineenä. Hän on poistanut kaiken, jotta et voi katsoa kuvaa muistomerkin muotokuvana. Olet jumissa pinnan ja valon kanssa, mikä on mitä hän halusi.
Omituisin asia harmaassa versiossa on, kuinka paljon se tuntuu säältä eikä arkkitehtuurilta. Rakennus on muutettu ilmakehän tapahtumaksi. Melkein voi tuntea kosteuden.
Miten se käyttäytyy oikeassa huoneessa
Tämä on arkkitehtoninen maalaus, ja se käyttäytyy arkkitehtonisesti, mikä tekee siitä hyödyllisen tavoilla, joilla maisemat eivät ole.
Se on voimakkaan pystysuora. Se on harvinaista ja arvokasta, koska useimmissa kodeissa useimmilla seinillä on ainakin yksi korkea kapea tila, jota vaakasuorat kuvat eivät voi täyttää: oven vieressä, kahden ikkunan välissä, portaikossa, takkaa vasten, käytävän päässä. Tämä kangas on tehty juuri sellaiseen muotoon, ja se saa matalan katon näyttämään korkeammalta.
Paletti on pehmeä ja läheissävyinen; haalea lila, siniharmaa, vaalea okra, ilman kylläistä väriä missään. Se ei siis koskaan kilpaile. Huoneessa, jossa on vahvoja huonekaluja, kuvioituja tekstiilejä tai paljon kirjoja, se pitää pintansa lisäämättä melua, ja minimalistisessa huoneessa se tarjoaa tekstuuria värin sijaan.
Valkoista seinää vasten se voi näyttää hieman haalistuneelta, joten se on yksi harvoista aiheista, jotka aidosti suosivat sävytettyä taustaa: lämminsävyistä harmaata, kiveä, greigeä, vaaleaa savea tai jotain huomattavasti tummempaa. Syvän hiilen tai mustesinisen seinän edessä siitä tulee merkittävä, koska vaalea julkisivu nousee irti pinnasta ja kuva saa syvyyden, jonka pilvinen valo siltä kieltää.
Valo merkitsee tässä enemmän kuin melkein missään muussa aiheessa. Tämä on maalaus, joka käsittelee hienovaraisen värin lukemista kapealla alueella, ja heikko lamppu litistää sen harmaaksi suorakaiteeksi. Anna sille hyvää tasaista valoa edestäpäin, äläkä koskaan valaise sitä sivulta; sivuttaisvalo liioittelee maalin fyysistä tekstuuria ja muuttaa tunnelmaa käsittelevän maalauksen pintaa käsitteleväksi maalaukseksi.
Ja ripusta se sinne, missä joku voi seisoa lähellä. Kaksikymmentä sekuntia käsivarren etäisyydeltä on mitä tämä kangas pyytää, ja se on ainoa maksu, jonka se vaatii.
Lisää tästä kokoelmasta
Tuo tämä maalaus kotiin
Valitse käsin maalattu öljyjäljennös aidon siveltimenjäljen saamiseksi tai arkistolaatuinen kangasvedos kirkasta museokuvanlaatua varten. Jokainen koko säilyttää alkuperäiset mittasuhteet.
Katsele tätä teosta ja vaihtoehtoja
Lisää luettavaa
Tarkista alkuperäinen teos Musée d'Orsay kokoelman tietue ja jatka sukulaisteoksiin luettelossa.