Rouenin katedraali, portaali ja d'Albanen torni, keskipäivä
Keskipäivä on jokaisen valolla piirtävän taiteilijan vihollinen. Aikaisin ja myöhään aurinko on matalalla ja pyyhkäisee rakennuksen pintaa pitkän varjon kanssa kaivaen esiin jokaisen listoituksen ja tukipilarin – tehden puolet taiteilijan työstä ilmaiseksi. Keskipäivällä se nousee korkealle ja lakkaa auttamasta. Varjot lyhenevät olemattomiin. Kohoumat litistyvät. Kaiverrettu goottilainen julkisivu, joka aamukahdeksalta näytti kalliolta, on kahdeltatoista vain vaaleankeltainen, valkaistu kangas, jossa ei ole juuri lainkaan muotoilua jäljellä.
Tuon tunnin Monet valitsi tälle kankaalle toisen Rouenin kampanjansa aikana vuonna 1893. Se on päivän vähiten antelias hetki, ja hän tarttui siihen tarkoituksella, koska jos koko sarjan tarkoitus oli todistaa, että valo – ei arkkitehtuuri – oli aihe, hänen oli maalattava hetki, jolloin valo ei anna mitään, mihin tarttua.
Kaksitoista, ja ikkuna on lyhyt
Hän työskenteli vuokrahuoneista läntistä julkisivua vastapäätä, useita kankaita samaan aikaan työn alla. Tämä käytännön yksityiskohta selittää kaiken sarjassa. Hän ei voinut maalata päivää. Hän saattoi maalata vain olotilan, ja jokainen kangas oli omistettu yhdelle. Kun valo muuttui, hän laski sen työn käsistään ja tarttui siihen, joka kuului uuteen valoon, ja kun sama olotila toistui, joskus päivien kuluttua, hän palasi siihen.
Keskipäivän kankaalla oli erityisen armoton aikaväli. Korkealla oleva aurinko ei viipyy muuttumattomana. Se kulkee lyhyimpien varjojensa läpi nopeasti, ja ero puoli kahdentoista ja puoli yhden välillä näkyy kiviseinässä. Niinpä käytettävissä oleva työaika tälle nimenomaiselle kuvalle oli minä tahansa päivänä tiukka, ja se riippui pilvisyydestä, eikä pilvisyys jokikaupungissa ole luotettavaa.
Monet kutsui tätä työtä piinaavaksi. Hän sanoi sen aiheuttavan hänelle painajaisia. Lukekaa aikataulu, niin ymmärrätte miksi. Hän oli rakentanut koneen, joka vaati säätä toistumaan pyynnöstä viikkojen ajan, samalla kun hän juoksi kankaiden välillä kuin mies, jolla on liian monta tulta hoidettavanaan.
Huone, ikkuna, katu alhaalla
Fyysinen ympäristö ansaitsee hetken, koska se muovasi kuvat. Hän ei seisonut aukiolla maalaustelineen kanssa. Hän oli sisällä, vuokrahuoneissa vilkkaan kadun yläpuolella, katsoen ulos rakennukseen, joka täyttää ikkunan kuin seinä. Siksi julkisivu näissä kankaissa on kuvattu suoraan edestä, läheltä, rajattuna – ilman aukiota, ohikulkijoita tai pittoreskia lähestymiskulmaa. Hän ei voinut astua taaksepäin. Sommittelun päätti jonkun toisen ikkunan geometria.
Se tarkoittaa myös, että katedraali ei ollut koskaan poissa hänen näkyvistään. Ulkona työskentelevä taidemaalari pakkaa ja kävelee pois aiheen luota. Tämä eli sen kanssa, söi sen edessä, heräsi siihen. Kun hän sanoi työn aiheuttavan painajaisia, rakennus oli kolmenkymmenen metrin päässä lasin toisella puolella.
Kankaat itse täyttivät huoneen. Sarjan työstäminen näin vaatii fyysistä tilaa koko setille, koska tarkoitus on yltää oikeaan kankaaseen sekunneissa valon muuttuessa. Kuvitelkaa vaatimaton vuokrahuone puolillaan märkiä maalauksia yhdestä julkisivusta, aseteltuina niin, että omistaja tunnistaa kunkin hetkensä yhdellä silmäyksellä – siinä ovat hänen elämänsä pakkomielteisimmän jakson työolosuhteet.
Keskipäivä toi mukanaan myös melun ja kuumuuden. Kaupungin katu on kovaäänisimmillään ja vilkkaimmillaan keskellä päivää, ja huone, joka on suuren kivijulkisivun edessä, ottaa vastaan paljon heijastuvaa häikäisyä auringon ollessa korkealla.
Mitä korkea valo tekee kivelle
Huomatkaa ensin, kuinka vähän tummaa on. Samaan julkisivuun loppupäivän valossa otetussa kuvassa portaaleja luetaan syvinä sinisinä luolina ja koko julkisivu vivahtaa violettiin. Tässä varjo on puristettu lähes olemattomiin. Se, mikä jää jäljelle, sijaitsee syvimmissä syvennyksissä, portaalin suussa ja ulkonevien kivikerrosten alla, eivätkä nekään ole tummia niinkään viileämpiä, tiiviimpiä versioita samasta lämpimästä sävystä.
Vasemmanpuoleinen torni on selkein osoitus. Sen pinnat saavat ylävaloa lähes tasaisesti, joten muoto ilmaistaan hyvin pienillä lämpötilaeroilla eikä kontrasteilla. Lämmin kerma muuttuu hivenen vihreäksi, sitten hivenen ruusunpunaiseksi, ja tämä puoliaskel värissä tekee sen työn, jonka iso varjo tekisi vähemmässä maalauksessa. Tämä on vaikeinta maalausta, mitä on. Lähes ei arvoskaalaa, kaikki työ värisävyillä.
Valmistus
Maali on paksua ja kuivasiveltimellä vedettyä, vedetty aiempien kerrosten yli niin, että yhden kerroksen harjanteet tarttuvat toisen kuoreen. Läheltä katsottuna kankaalla on aitoa fyysistä kohokuviota. Tämä ei ole koristelua. Hän rakensi kuorrutetun, kuopilleen ja sään kuluttaman pinnan edustamaan kuorrutettua, kuoppaista ja sään kuluttamaa pintaa, ja se tarkoittaa, että maalaus reagoi huoneeseesi osuvaan todelliseen valoon tavalla, johon sileä kuva ei pysty.
Väri on pantu pieninä erillisinä kosketuksina, vaaleina ja kermanvärisinä ja vaaleankultaisina, viileämpien sinivihreiden kulkessa koloissa. Mitään ei ole sekoitettu tasaiseksi sävyksi. Jopa kirkkaimmat kohdat ovat kudelma useista läheisistä väreistä, minkä vuoksi pinta välkehtii hieman liikkumatta paikallaan.
Hän ei viimeistellyt sitä Rouenissa. Rouenin kankaat matkasivat hänen mukanaan kotiin ja ne saatettiin loppuun studiossa 1894, ja esiteltiin 1895. Sen, minkä studio antoi niille, oli yhtenäisyys: jokainen kangas viritettiin naapureitaan vasten, kunnes sarja toimi todistuksena eikä hajanaisina yrityksinä.
Näin sitä katsotaan
- Älä aloita portaaleista. Aloita tasaisimmasta, vaaleimmasta seinänkohdasta ja viivy siinä kymmenen sekuntia, kunnes silmäsi erottaa värit sen sisällä, mikä ensin näytti yhdeltä kerman sävyltä.
- Etsi nyt kuvan viilein sävy. Se on pieni ja todennäköisesti piilossa syvennyksessä. Tuo yksittäinen viileä kosketus saa kaiken ympärillä lukemaan auringonvalona.
- Katso tornin yläreunaa taivasta vasten. Kontrasti siinä on yllättävän matala, koska keskipäivällä taivas auringon lähellä on kirkas ja kivi on kirkas, ja ne lähestulkoon kohtaavat. Monet kieltäytyi väärentämästä terävää siluettia helpottaakseen piirtämistä.
- Liiku sivusuunnassa, älä vain taaksepäin. Koska maali on fyysisesti koholla, katsominen kulmasta muuttaa sitä, mitä näet.
Miten se käyttäytyy oikealla seinällä
Tämä on katedraali-kankaista aurinkoisin ja luettavin, ja se on se, joka käyttäytyy parhaiten kirkkaassa huoneessa. Kun hämäräversio tarvitsee lampunvaloa herätäkseen henkiin, tämä kestää voimakkaan päivänvalon, koska se on tehty voimakkaassa päivänvalossa ja sen koko rakenne olettaa paljon ympäröivää kirkkautta.
Hallitseva väriperhe on kerma, vaalea, vaaleankulta ja lämmin kivi, joten se katoaa onnettomasti beigeä seinää vasten ja herää eloon jotain vasten, joka antaa sille viileän vastapainon: liitumainen siniharmaa, syvä vihreä, keskisävyinen rappaus tai tavallinen valkoinen pohjoisvalolla. Lämmintä kermanväristä seinää vasten menetät maalauksen valon kokonaan – tämä on syytä tietää ennen kuin lyöt naulan seinään.
Formaatti on korkea ja massa täyttää lähes koko kehyksen, joten se haluaa seinän, joka on korkeampi kuin leveä, ja se haluaa ripustettavaksi hieman korkealle. Hieman ylöspäin katsominen katedraalin julkisivua kohti on luonnollinen asento, ja maalaus olettaa sen. Anna sille sivuttaisvaloa etuvalon sijaan, jotta rakennettu tekstuuri tulee esiin. Jätä se sitten rauhaan. Keskipäivällä maalattu kangas on tapa hiljaa säätää koko huoneen lämpötila, jossa se roikkuu.
Lisää tästä kokoelmasta
Tuo tämä maalaus kotiin
Valitse käsin maalattu öljyjäljennös aidon siveltimenjäljen saamiseksi tai arkistolaatuinen kangasvedos kirkasta museokuvanlaatua varten. Jokainen koko säilyttää alkuperäiset mittasuhteet.
Katsele tätä teosta ja vaihtoehtoja
Lisää luettavaa
Tarkista alkuperäinen teos Pushkin Museum of Fine Arts kokoelman tietue ja jatka sukulaisteoksiin luettelossa.