Rannikko ja Pourvillen kalliot aamulla
Tuuli on vihollinen, jota kukaan ei mainitse. Pingotettu kangas maalaustelineellä on kuin purje, ja avoimella kalliopolulla aamulla se yrittää lähteä lentoon. Maalarit, jotka työskentelivät tällä rannikolla, painottivat varusteitaan, kiilasivat jalat turpeeseen, sidoivat kaiken kiinni ja menettivät silti päiviä. Lisää suolapärske, joka kuivuu märän maalin pintaan, hiekkaa, joka nousee kallion kasvoja pitkin, kylmät kädet ja polku, joka on turvallinen vain tietyissä kohdissa, ja merenrantamotiivin romantiikka alkaa näyttää ruumiilliselta työltä.
Monet työskenteli Normandian rannikolla toistuvasti 1880-luvun alussa, Pourvillessa, Varengevillessä ja Dieppessä. Hän oli silloin nelikymppinen. Camille oli kuollut vuonna 1879, vain 32-vuotiaana, ja välittömästi sen jälkeiset vuodet olivat niitä, jolloin hän meni kallioille ja viipyi siellä viikkoja kerrallaan maalaten liitua, vettä ja säätä olosuhteissa, jotka ajaisivat useimmat ihmiset sisätiloihin.
Vuorovesi määrää aikataulun
Tällä rannikolla meri päättää kaiken. Rannalta näkyvä motiivi on olemassa vain vuorovesien välillä. Kalliot, joilla seisot, ovat veden alla kahdesti päivässä, märän hiekan heijastava valo muuttuu veden vetäytyessä, eikä paluumatka ole aina mahdollinen myöhemmin.
Työpäivä ei siis ollut järjestetty taiteilijan mukavuuden mukaan. Se oli järjestetty kuun määräämien aikataulujen mukaan. Aamumaalaus, kuten tämä, voitiin työstää vain tiettyinä tunteina, tietyssä valon tilassa, tietyllä vuoroveden vaiheella, ja päivien määrä kuukaudessa, jolloin kaikki kolme osuvat yhteen, on pieni.
Tämä rajoitus muutti hänen käytäntöään pysyvästi. Rannikko opetti hänet hyväksymään, että motiivi on joukko olosuhteita, ei paikka. Vuosikymmenen kuluttua hän sovelsi täsmälleen samaa logiikkaa heinäkekoihin ja katedraalin julkisivuun, työstäen useita kankaita kerrallaan ja vaihtaen niitä valon liikkuessa. Menetelmä opittiin tuulessa, liidulla.
Mitä aamu tekee liiturannikolle
Liitu on syy siihen, miksi tämä rannikko valokuvautuu huonosti ja maalautuu kauniisti. Se ei ole valkoinen. Se on vaalea harmaankermanvärinen, joka ottaa itseensä ilman värin, joten aamunkoitteessa se muuttuu lilahtavaksi ja ruusunpunaiseksi, keskipäivällä se haalistuu ja illalla se muuttuu aprikoosiksi ja sitten siniseksi.
Aamulla, kun aurinko on vielä matalalla ja ilmassa on kosteutta vedestä, kallionpinta täällä pitää sisällään viileitä vaaleanpunaisia ja violetteja varjoisissa koloissaan ja ohuen lämpimän valon yläreunassaan. Meri alla asettuu vyöhykkeisiin: vihertävämpi, läpinäkymättömämpi kaistale siellä, missä vesi on matalaa hiekan päällä, kylmempi sininen kauempana, ja vaaleampi viiva siellä, missä etäisyys ja utu vievät värin kokonaan pois.
Nämä vyöhykkeet ovat koko kuvan rakenne. Huomaa, että kankaassa ei ole lainkaan piirrettyä perspektiiviä. Syvyys luodaan kokonaan värilämpötilan muutoksilla ja reunojen pehmenemisellä kauemmas mentäessä. Tämä on rannikkomaalarin työkalupakki, ja se toimii, koska merellä ei ole maamerkkejä, joihin verrata.
Tekotapa
Maali on levitetty reippaasti, lyhyin suuntaavin vedoin, jotka muuttuvat sen mukaan, mitä ne kuvaavat. Kallio rakennetaan vedoin, jotka seuraavat pinnan laskua, joten siveltimenjäljet itsessään saavat kiven tuntumaan rakeiselta ja kaltevalta. Vesi on vaakasuoraa, ja se on vedetty pitkinä, vedettyinä kosketuksina. Taivas on pehmeämpi ja ohuempi, ja usein kangas paistaa läpi, koska aamutaivas on vähiten aineellinen asia näkökentässä, ja paksusti maalattuna siitä tulisi raskas.
Kasvillisuus kallion laella, siellä missä sitä näkyy, on tupsuteltu ja hangattu aivan kolmannella rytmillä. Kolme pintaa, kolmenlaista jälkeä. Kun tämän huomaa, sitä ei voi olla huomaamatta, ja se selittää, miksi kuva tuntuu fyysisesti todenperäiseltä, vaikka siinä ei ole juuri mitään piirrettyä.
Seisomassa siellä, missä se tehtiin
On hyödyllistä rekonstruoida sijainti. Nähdäkseen rannikon tällä tavalla on oltava siellä, turpeella tai soralla, tuulen tullessa vedestä kasvoille ja selkä maahan päin. Ei ole penkkiä, ei näköalapaikkaa, ei mukavaa järjestelyä. Paikka, jossa sommitelma toimii, on siellä, missä se sattuu olemaan, ja se on yleensä hankala.
Ääni on osa sitä. Meri soraa vasten on jatkuvaa melua, joka poistaa kaikki muut äänet, ja kolme tuntia siinä seisominen tekee jotain tarkkaavaisuudelle. Niin myös kylmä. Kädet jäykistyvät, ja jäykät kädet tekevät leveämpiä vetoja, mikä on yksi syy siihen, miksi rannikkomaalaukset näyttävät usein rohkeammilta kuin saman henkilön puutarhamaalaukset.
Sitten sää kääntyy, kuten sillä rannikolla tapahtuu, ja valo, jonka vuoksi tulit, menee harmaan seinän taakse, joka tulee lännestä. Sinulla on ehkä kymmenen minuuttia varoitusaikaa. Kaikki pakataan, märkä kangas kannetaan etupuoli ulospäin, jotta mikään ei kosketa sitä, ja kävelet takaisin polkua pitkin maalilaatikon kolahtaessa säärtä vasten.
Monet teki tämän toistuvasti, useiden kampanjoiden ajan 1880-luvun alussa, nelikymppisenä, vuosina, jotka seurasivat Camillen kuolemaa. Näitä kahta tosiasiaa kannattaa pitää yhdessä. Mies, joka oli hiljattain menettänyt vaimonsa, vei itsensä avoimelle rannikolle ja vietti viikkoja yksin meren edessä työskennellen vuorovesien aikataulun mukaan. Mikä tahansa se oli, se ei ollut loma.
Mitä katsoa nyt
- Aloita horisonttiviivasta ja tarkista, kuinka pehmeä se on. Kirkkaana aamuna, kun utu nousee vedestä, meri ja taivas melkein kohtaavat arvoltaan. Monet kieltäytyy terävöittämästä sitä luettavuuden vuoksi.
- Etsi kalliokohdan tummin kohta. Se on onkalossa tai ulkonemassa, ja se on violetti tai sinivihreä, ei ruskea. Tämä yksittäinen päätös saa liidun lukemaan liituna.
- Vertaile meren väriä lähellä rantaa ja meren väriä horisontissa ja huomaa, että ne ovat lähes toisiinsa liittymättömiä sävyjä.
- Etsi kohta, jossa maali on ohuinta. Se on lähes aina taivas. Ohut maali luetaan ilmaksi; paksu maali luetaan aineeksi.
- Ota sitten askel taaksepäin ja anna koko asian asettua rannikoksi. Etäisyys, jossa vedot katoavat, on kohta, jossa maalaus alkaa toimia.
Miten se käyttäytyy oikealla seinällä
Rannikkomaalaukset käyttäytyvät eri tavalla kuin joki- ja puutarhamaalaukset, koska ne sisältävät suuren alueen lähes tyhjää tilaa. Tämä tyhjyys on lahja vilkkaassa huoneessa. Se antaa silmälle lepopaikan ja saa pienen seinän tuntumaan leveämmältä kuin se on.
Paletti on viileä ja vaalea kokonaisuudessaan, sinivihreää, liidunkermanväriä, viileää vaaleanpunaista, joten se istuu mukavasti kirkkaissa huoneissa ja huoneissa, joissa on paljon valkoista. Se näyttää haalistuneelta hämärässä nurkassa. Tämä maalaus todella haluaa päivänvaloa tai hyvää, puhdasta valoa illalla. Lämpimät keltaiset lamput työntävät kalliota oranssiin ja menettävät aamuisen laadun kokonaan, joten viileämpi lamppu on vaivan arvoinen.
Koska sommitelma on rakennettu vaakasuorille vyöhykkeille, se pitää vaakasuorasta seinästä ja ei pidä siitä, että sitä ahdetaan sivuilta. Ripusta se hieman alle seisovan silmänkorkeuden, jotta kuvan horisontti osuu lähelle omaasi, mikä tekee merimaalauksesta näkymän eikä kuvan näkymästä.
Se sopii luonnollisesti vaalean puun, pellavan, kipsin, kiven ja minkä tahansa auringon haalistaman kanssa, ja se on yksi harvoista Monet’n aiheista, joka toimii todella hyvin kylpyhuoneessa tai makuuhuoneessa, johon tulee aamuvalo. Aseta se paikkaan, johon oman päiväsi ensimmäinen valo osuu, ja maalaus ja huone tekevät samaa asiaa samaan aikaan.
Lisää tästä kokoelmasta
Tuo tämä maalaus kotiin
Valitse käsin maalattu öljyjäljennös aidon siveltimenjäljen saamiseksi tai arkistolaatuinen kangasvedos kirkasta museokuvanlaatua varten. Jokainen koko säilyttää alkuperäiset mittasuhteet.
Katsele tätä teosta ja vaihtoehtoja
Lisää luettavaa
Tarkista alkuperäinen teos Tokyo Fuji Art Museum kokoelman tietue ja jatka sukulaisteoksiin luettelossa.