Nainen päivänvarjon kanssa, vasemmalle: Kasvot, joita hän ei maalannut
Seiso pienen mäen juurella tuulisena päivänä ja katso ylös johonkin, joka seisoo sen päältä. Et näe maata hänen takanaan. Näet hänet pelkkää taivasta vasten, kulman kohottamana, suurempana kuin hän on, tuulen vetäessä vaatteet muotoihin, joita hän ei valinnut. Ruoho rinteen laella liikkuu. Hänen ääriviivansa eivät pysy aivan paikallaan.
Tähän asemaan tämä maalaus sinut asettaa, ja sen valitsi tarkoituksella vuonna 1886 mies, joka oli tehnyt saman kuvan kerran aikaisemmin, yksitoista vuotta aiemmin, eri naisen kanssa.
Asento, jota hän oli jo käyttänyt
1870-luvun puolivälissä, Argenteuilissa, hän oli maalannut naisen kukkulalla päivänvarjon kanssa, alhaalta katsottuna, tuuli hameessa, lapsi hieman kauempana takana. Nainen oli Camille, joka oli ollut hänen elämänsä keskipiste siitä lähtien, kun hän oli nuori ja varaton, joka oli ollut raskaana Pariisissa hänen maalatessaan rannikkoa vuonna 1867, ja joka oli jo vuosia kuollut siihen mennessä, kun hän asettui tämän toisen version eteen.
Vuonna 1886 hän palasi tähän sommitelmaan. Sama matala kuvakulma, sama hahmo penkereellä avointa taivasta vasten, sama päivänvarjo, sama tuuli. Malli oli nuori nainen hänen taloudessaan Givernyssä, eikä maalaus ole hänen muotokuvansa.
Tämän näet yhdellä silmäyksellä, koska kasvoja ei ole maalattu. Varjon alla on vihjeitä piirteistä, mutta ei mitään, minkä voisi tunnistaa, ei mitään, minkä voisi tunnistaa kadulla. Hän ei loppunut aika. Kaikki muu kankaassa on tehty valtavalla huolellisuudella. Kasvot on jätetty auki tarkoituksella.
Mitä tapahtuu, kun kasvot puuttuvat
Maalatut kasvot ovat magneetti. Laita sellainen kuvaan, ja kaikesta muusta tulee taustaa, koska ihmiset katsovat kasvoja ensin, aina, ja kun olemme löytäneet ne, alamme kysyä henkilöstä emmekä kuvasta.
Ota kasvot pois, ja jotain outoa tapahtuu. Hahmo lakkaa olemasta tietty yksilö ja muuttuu läsnäoloksi, muodoksi, jolla on paino, asento ja huomion suunta. Et voi kysyä, kuka hän on, joten alat huomata, miten hän seisoo, miten tuuli häntä kohtelee, miten paljon ylempänä hän on, miten valo tulee päivänvarjon läpi ja värjää hänen ylävartalonsa heijastuvalla värillä.
Se myös muuttaa tunnelmaa tavalla, jota on vaikea nimetä ja helppo tuntea. Tämä on kuva naisesta, joka on kääntynyt osittain pois, korkealla, vasemmalle, ja jonka identiteetti on pidätetty. Mitä ikinä se muuta tekeekään, se ei tarjoa häntä sinulle. Sillä on enemmän yhteistä muiston kanssa henkilöstä, jonka näki hetken kaukaa, kuin muotokuvan kanssa, ja on hyvä tietää, että sommitelma, jonka se herättää henkiin, kuului jollekulle, jota ei voitu maalata uudelleen.
On myös tekninen syy, eivätkä nämä kaksi kumoa toisiaan. Kasvot, jotka on maalattu tässä mittakaavassa, päivänvarjon alla, taivasta vasten, olisi pitänyt viimeistellä yksityiskohtaisesti, johon mikään muu kankaassa ei yltäisi, ja heti kun viimeistelet yhden kohdan korkeampaan tasoon kuin naapurinsa, kuva halkeaa kahtia. Hahmosta tulisi muotokuva, joka on liimattu maisemaluonnokseen. Pään jättäminen samalle viimeistelyn tasolle kuin ruoho ja mekko pitää koko pinnan puhumassa yhtä kieltä, mikä on juuri sitä, mitä ulkona tuulessa työskentelevän maalarin on vaadittava, jos asian on tarkoitus pysyä koossa lainkaan.
Tekeminen
Ulkona tapahtuva figuratiivinen maalaus on paljon vaikeampaa kuin ulkona tapahtuva maisemamaalaus, ja tämä on yksi syistä, miksi kuva on epätavallinen. Maisema pysyy ainakin siinä, mihin sen asetat. Ihminen, joka seisoo avoimella penkereellä tuulessa, on epämukava kymmenessä minuutissa ja uupunut tunnissa, ja joka kerta kun hän siirtää painoaan, koko silhuetti muuttuu.
Valaistusongelma on pahempi. Hahmo on taivasta vasten, mikä tarkoittaa, että hän on suurimmaksi osaksi vastavalossa, mikä tarkoittaa, että sinua kohti oleva puoli on varjossa, kun reunat hehkuvat. Lisäksi päivänvarjo on läpikuultava värillinen suodatin, joka on pidetty suoraan hänen yläpuolellaan, joten se heittää väriä alas hänen päähänsä ja olkapäilleen. Jos saat jonkin näistä väärin, hän näyttää leikatulta ja liimatuksi maisemaan.
Katso, miten näitä kahta aluetta käsitellään. Mekko ei ole harmaa, se on täynnä sinistä, sireenin violettia ja vaaleanvihreää, jotka on poimittu ympäröivältä taivaalta ja ruoholta. Valaistut reunat on vedetty muutamalla päättäväisellä siveltimenvedolla. Kun valo kulkee päivänvarjon läpi, se pudottaa värillisen heijastuksen hänen päälleen, ja juuri tämä yksi suhde hitsaa hahmon häntä ympäröivään ilmaan.
Mitä katsoa
- Horisontti, tai pikemminkin sen puuttuminen. Se on niin matalalla, tai niin kaukana kehyksen ulkopuolella, että maisemaa ei käytännössä ole. Tämä on hahmo taivaalla.
- Ruoho pohjassa. Siveltimen vedot kulkevat ylöspäin ja hieman vinottain, tuulen mukaan, ja ne pitenevät ja vapautuvat lähellä alareunaa. Tämä suunnattu siveltimenjälki saa ilman liikkumaan kuvassa.
- Huivi tai verho. Seuraa mitä tahansa kangaspalaa, jonka tuuli on nappaunut. Se on kuvan nopeusmittari, ja se kertoo, ettei päivä ollut tyyni.
- Päivänvarjon alapuoli. Se on ainoa paikka, jossa vahva paikallinen väri on sallittu, ja se toimii kannena koko hahmon yllä.
- Mekon helma ruohoa vasten. Reuna liukenee siinä, ja hahmo näyttää kasvavan penkereestä eikä seisovan sen päällä.
Ota sitten kolme askelta taaksepäin ja katso koko silhuettia kerralla. Kaukaa se muuttuu yksittäiseksi elegantiksi muodoksi, diagonaaliksi päivänvarjosta alas vartalon kautta ruohoon, nojaten hyvin hieman säähän.
Missä hahmo kuuluu seinälle
Maisema antaa huoneelle näkymän. Hahmo antaa huoneelle ihmisen, ja se on erilainen päätös. Kun tämä ripustetaan jonnekin, tila on asuttu. Huoneet, jotka tuntuvat hieman tyhjiltä, käytävä, porraskäytävä, makuuhuoneen seinä, hyötyvät siitä valtavasti, koska silmällä on nyt joku talossa.
Muoto on pystysuora, joten se kuuluu sinne, missä pystysuoraa tilaa on ja vaakasuoraa ei. Kahden oven välissä, takkaseinällä, korkean ikkunan vieressä, portaiden käänteessä, jossa katsot sitä ylös. Viimeinen niistä on paras, koska se luo uudelleen matalan kuvakulman, johon maalaus rakentui. Ripusta se hieman korkealle, niin että katsot hahmoa ylöspäin kuvan tarkoittamalla tavalla, etkä kohtaa häntä silmien korkeudella kuin muotokuvaa.
Sen paletti on pehmeä, viileä ja vaalea, enimmäkseen taivaansinisiä, vaaleanvihreitä ja luonnonvalkoisia, joten se toimii värillistä taustaa vasten törmäämättä ja valkoista vasten katoamatta. Pidä valaistus tasaisena. Kova suunnattu lamppu litistää mekon muotoilun ja saa kasvot näyttämään sumealta, ei päätökseltä. Tavallisessa päivänvalossa ja hieman etäisyydellä maalaamattomat kasvot tekevät sen, mitä ne ovat aina tehneet, eli saavat sinut katsomaan kaikkea muuta hetken, ja sitten palaamaan niihin.
Lisää tästä kokoelmasta
Tuo tämä maalaus kotiin
Valitse käsin maalattu öljyjäljennös aidon siveltimenjäljen saamiseksi tai arkistolaatuinen kangasvedos kirkasta museokuvanlaatua varten. Jokainen koko säilyttää alkuperäiset mittasuhteet.
Katsele tätä teosta ja vaihtoehtoja
Lisää luettavaa
Tarkista alkuperäinen teos Department of Paintings of the Louvre kokoelman tietue ja jatka sukulaisteoksiin luettelossa.