Lumpeet: Selkeä aamu pajujen kanssa
Ensimmäinen valontunti Givernyssä on kylmä. Sumu lepää lammen pinnalla matalana kerroksena, pajut tippuvat yön kosteudesta, ja vesi on väriltään ei-minkäänlainen, kunnes aurinko nousee puiden yli idästä. Sitten se muuttuu. Ei kultaiseksi, mikä tulee myöhemmin, vaan ohueksi, puhtaaksi siniseksi, jonka alla on vihreää, ilman sinistä, ei taivaan sinistä.
Tämä tunti on lyhyt. Jokainen, joka on yrittänyt istua ulkona ja katsella sitä, tietää ongelman: kun olet katsonut kunnolla, se on jo mennyt. Maalarilla, joka halusi tallentaa sen, oli ehkä neljäkymmentä minuuttia päivässä, oikeana vuodenaikana, oikeassa säässä, ja sitten valo sakeutui ja maalaus, jota hän teki, ei enää kuvannut sitä, mitä hänen edessään oli.
Tämä paneeli on se tunti, pysäytettynä ja venytettynä seinän levyiseksi.
Miksi aamu oli vaikein asia, jota hän koskaan yritti vangita
Hän oli jahtannut muuttuvaa valoa koko työuransa ajan, ja suurten koristemaalausten aikaan hänellä oli siihen menetelmä. Rouenissa 1890-luvulla hän työskenteli vuokratuista huoneista katedraalia vastapäätä, ja hänellä oli useita kankaita samaan aikaan, vaihtaen niistä toiseen valon liikkuessa, ja palaten seuraavana päivänä takaisin, kun sama valo palasi. Hän kirjoitti myöhemmin, että työ aiheutti hänelle painajaisia.
Vesipuutarha oli pahempi, koska vesi ei pysy paikallaan edes silloin, kun valo pysyy. Aamutuuli ylittää lammen ja heijastukset hajoavat; pinta muuttuu läpinäkymättömäksi; lumpeet keinuvat varsissaan. Lisää sumu, joka ei ole sää vaan pikemminkin ilman ja veden välinen kiista, ja maalaat aihetta, jolla ei ole lainkaan kiinteitä rajoja.
Hänen vastauksensa viimeisen vuosikymmenen aikana oli lopettaa kilpaileminen. Sen sijaan, että olisi kiinnittänyt yhden hetken, hän rakensi näitä paneeleja hitaasti, vuosien ajan, studiossa, muistista lammesta, joka oli niin kulunut, että hän pystyi rekonstruoimaan sen käyttäytymisen ilman sitä edessään. Tämän kankaan aamu ei ole yksi aamu. Se on tislattu idea jokaisesta selkeästä aamusta, jolloin hän koskaan seisoi sen veden äärellä.
Puutarha, joka piti kaivaa ennen kuin sen saattoi maalata
Lampi ei ole luonnollinen piirre, ja tämä merkitsee enemmän kuin miltä se kuulostaa.
Hän vuokrasi Givernyn kiinteistön vuonna 1883 ja osti sen vuonna 1890, kun maalaukset myivät tarpeeksi hyvin tehdäkseen sen mahdolliseksi. Vuodesta 1893 hän aloitti vesipuutarhan, mikä vaati joen Epte-haaran ohjaamista maan läpi. Se vaati myös luvan, koska paikalliset maanviljelijät vastustivat; pelkona oli, mitä taiteilijan koristeistutukset voisivat tehdä vedelle, josta ihmiset olivat riippuvaisia. Japanilainen silta rakennettiin 1895, ja pajut istutettiin eikä löydetty.
Joten tämän valtavan paneelin aihe on maisemanpala, jonka hän suunnitteli, istutti, rakensi ja josta hän kiisteli. Hän vietti kolmekymmentä vuotta maalaten asiaa, jonka hän oli tehnyt. Tämä ei ole pieni yksityiskohta aamunkoiton lammikkokuvassa; se on syy, miksi sommitelma toimii ollenkaan. Hän tiesi, mihin jokainen heijastus osuisi, koska hän oli päättänyt, missä jokainen puu seisoisi.
Valmistus: viileä valo, ohut maali ja ei rantaa
Suuret koristemaalaukset maalattiin Givernyssä tarkoitusta varten rakennetussa kolmannessa studiossa, joka rakennettiin niin, että tämän kokoisia kankaita voitiin työstää sisällä, pyörillä liikkuvilla alustoilla, vuodesta 1914–1916 alkaen. Kaikki tämä järjestely näkyy täällä maalipinnassa.
Katso pinnan tiheyttä. Kuvan keskiosa on ohut, siveltimellä levitetty, melkein piirretty eikä maalattu; näet siveltimen vetojen suunnan vaakasuunnassa, veden mukaan. Reunoja kohti, missä pajun lehdet putoavat, maali kasaantuu lyhyiksi pystysuoriksi vedoiksi tummemmassa vihreässä ja liuskekivessä. Kontrasti on tarkoituksellinen. Keskusta on ilmaa, reunat ovat materiaa.
Huomaa myös, mitä hän jättää pois. Tässä kuvassa ei ole rantaa. Ei myöskään taivasta, paitsi heijastuksena. Lampi on rajattu niin voimakkaasti, että katsojalle ei anneta rantaa, jolla seisoa, eikä ylärajaa, jota kohti katsoa. Tämä päätös mahdollisti koko syklin: ilman horisonttiviivaa maalauksella ei ole luonnollista kokoa, joten se voi kulkea seinän levyisenä ja silti olla järkevä.
Paletti on tämän paneelin erityinen tunnusmerkki naapureidensa joukossa. Kun muut syklin kankaat menevät vihreiksi, tummiksi tai kuumiksi, tämä pysyy viileänä. Vaaleansininen, hopeanvärinen liila, vihreä, joka on lähempänä harmaata kuin lehteä. Se on kuva lämpötilasta yhtä paljon kuin paikasta.
Oppia näkemään se: kolme läpikulkua
Ihmiset kävelevät tämän kaltaisten kuvien ohi liian nopeasti, koska pinnalla ei ole tarinaa pysäyttämässä heitä. Sellainen on olemassa; se on vain hidas. Kokeile sitä kolmessa läpikulussa.
- Ensimmäinen läpikulku, kaukaa. Ota vastaan valon muoto. Huomaa, että kirkkain alue ei ole keskellä, vaan hieman sivussa, ja että pajun lehdet sivuilla saavat sen näyttämään kirkkaalta. Peitä toinen reuna kädelläsi, ja koko asia litistyy. Tummat reunat ovat kuvan voimanlähde.
- Toinen läpikulku, läheltä. Etsi lumpeenlehdet ja laske värit yhdestä. Niitä on harvoin vähemmän kuin neljä: vaaleanpunainen, kellanvihreä, sininen varjossa alla, valkoinen veto yläreunassa, johon valo osuu. Yksikään niistä ei ole lumpeenlehden väri.
- Kolmas läpikulku, sivulta. Seiso sivussa ja katso pintaa pitkin. Vaakasuorat vedot avovedessä alkavat käyttäytyä kuin oikea vesi, ja pystysuorat vedot reunoilla alkavat roikkua kuin oksat. Kuva kokoaa itsensä täysin vasta, kun liikut.
Viimeinen huomioitava asia on draaman puuttuminen. Tässä ei tapahdu mitään. Ei venettä, ei hahmoa, ei tapahtumaa. Hän poisti jokaisen elementin, joka antaisi katsojan katsoa kuvaa ja olla sitten valmis. Jäljelle jää pinta, joka palkitsee huomion jatkuvasti, koska se ei koskaan ratkea yhdeksi lausumaksi.
Miten se käyttäytyy oikeassa huoneessa
Tämä on viilein ja vaalein lammikkopaneeleista, ja se tekee siitä anteeksiantavimman asua kanssa.
Se sopii huoneisiin, jotka saavat aamuvaloa, ilmeisesti, mutta hyödyllisempi kohta on, että se sopii huoneisiin, jotka eivät saa paljon valoa ollenkaan. Vaaleansinivihreä, jolla on korkea sisäinen kirkkaus, toimii hämärällä seinällä kuin peili; se nostaa koko tason ja antaa ikkunattomalle huoneelle aukon vaikutelman. Pohjoiseen antavat työhuoneet, käytävät, porraskäytävät ja makuuhuoneet, jotka eivät koskaan näe suoraa aurinkoa, hyötyvät siitä.
Viileitä valkoisia seiniä vasten se on raikas ja levollinen. Syvää väriä, mustesinistä tai metsänvihreää tai hiilenharmaata vasten vaalea vesi muuttuu paljon dramaattisemmaksi, ja tummat pajun reunat lukkiutuvat seinään, jolloin kuva näyttää kelluvan. Molemmat luennat ovat oikeutettuja; ne ovat yksinkertaisesti eri kuvia.
Koska sommitelma on vaakasuora ja reunapainoitteinen, se haluaa leveyttä. Sänky, matala sohva, pitkä konsoli, kylpyamme. Se on huono valinta kapealle seinäkaistaleelle kahden oven välissä, jossa pajun reunat ahtautuvat ja avoin keskusta ei pääse minnekään.
Ripusta se istuvan katseen korkeudelle huoneeseen, jossa ihmiset istuvat, ja seisovan katseen korkeudelle huoneeseen, jonka läpi ihmiset kulkevat. Ja ole kärsivällinen sen kanssa. Tämä on kuva, joka tekee hyvin vähän ensimmäisenä päivänä, ja sitten jonakin harmaana iltapäivänä kolmen kuukauden kuluttua se pysäyttää sinut matkalla huoneen läpi, koska vesi on tehnyt jotain, jota et ollut huomannut aiemmin.
Lisää tästä kokoelmasta
Tuo tämä maalaus kotiin
Valitse käsin maalattu öljyjäljennös aidon siveltimenjäljen saamiseksi tai arkistolaatuinen kangasvedos kirkasta museokuvanlaatua varten. Jokainen koko säilyttää alkuperäiset mittasuhteet.
Katsele tätä teosta ja vaihtoehtoja
Lisää luettavaa
Tarkista alkuperäinen teos Musée de l'Orangerie kokoelman tietue ja jatka sukulaisteoksiin luettelossa.