Lumpeet (1916)
Vuonna 1916 vanha mies rakennutti puutarhaansa rakennuksen. Se oli suuri, yksinkertainen ja teollinen, lasitettu toiselta sivulta, ja se oli tarkoitettu vain yhtä tarkoitusta varten: pitää sisällään kankaita, jotka olivat liian suuria käsiteltäviksi missään muuallakaan kiinteistöllä. Kukaan ei ollut tilannut niitä. Ei ollut asiakasta, ei sopimusta eikä takuuta siitä, että kukaan koskaan haluaisi niitä.
Hän oli seitsemänkymmentäkuusi. Hänen toinen vaimonsa oli kuollut vuonna 1911. Hänen poikansa Jean oli kuollut vuonna 1914. Noin vuonna 1912 hänelle oli kerrottu, että hänellä oli kaihi, ja hän jatkoi työskentelyä sen kanssa vielä yksitoista vuotta ennen kuin suostui leikkaukseen vuonna 1923. Ulkopuolella sota jatkui toista ja kolmatta vuotta, ja maalla oli melko paljon kiireellisempiä asioita ajateltavanaan kuin maalarin lampi.
Ja tuossa vajassa, kankaan kokoisella oviaukon kokoisella kankaalla, hän maalasi vettä.
Koon harppaus
Tämä on se tosiasia, johon kannattaa tarttua tämän vuoden kuvissa: koko muuttui, ja kaikki seurasi siitä.
Kaksikymmentä vuotta hän oli maalannut lampea maalaustelineen koossa. Kankaita, jotka voit kantaa veden ääreen, asettaa pystyyn ja työstää ulkona aamulla. Tämä koko asettaa suhteen: katsot kuvaa, kuva on edessäsi, se on esine seinällä.
Kangas, joka on suurin piirtein ihmisen korkuinen, saa aikaan jotain muuta. Seiso lähellä sitä, ja se täyttää näkökenttäsi, myös reuna-alueet, ja aivot lakkaavat luokittelemasta sitä kuvaksi ja alkavat käsitellä sitä tilana. Tämä on se kynnys, jonka hän ylitti noin vuodesta 1914 vuoteen 1916 eteenpäin, ja se teki suuret koristelut mahdollisiksi; valtavat paneelit, jotka asennettiin Orangerieen vuonna 1927 hänen kuolemansa jälkeen, ovat tien pää, joka kulkee tämän kaltaisten kankaiden kautta.
Se, mikä tekee tämän päivämäärän teoksesta erityisen kiinnostavan, on se, että se on liitoksessa. Se on aivan liian suuri ollakseen maalaus lammesta, mutta ei aivan arkkitehtuuria. Se on yksi ainoa aihe suurennettuna luonnolliseen kokoon, mikä tarkoittaa, että se on yksi harvoista paikoista, joissa voit nähdä tarkalleen, mitä suurennus tekee vedoille.
Maalaus seisten, lammesta viisikymmentä askelta
Tämän kokoista kangasta ei voi viedä veden ääreen. Tämä ei ole pieni yksityiskohta; se rikkoi tavan, jota hän oli pitänyt viisikymmentä vuotta.
Hän oli rakentanut maineensa ulkona, vaikeissa olosuhteissa, työskennellen aiheen parissa. 1880-luvun alussa hän oli maalannut Normandian rannikkoa kallioilta ja rannoilta kankaiden ollessa painotettuina tuulta vasten, ja vuonna 1885 Étretat’ssa aalto vei hänen maalaustelineensä. 1890-luvulla Rouenissa hän työskenteli vuokratuista huoneista katedraalia vastapäätä, useita kankaita kerrallaan, siirtyen yhdestä toiseen valon muuttuessa, ja hän viimeisteli ne studiossa vuonna 1894 ja esitteli ne vuonna 1895. Jopa tämä kompromissi oli vaatinut rakennuksen olevan fyysisesti hänen edessään.
Tässä lampi on viidenkymmenen askeleen päässä ja poissa näkyvistä. Hän työskentelee luonnosten, muistin ja tiedon varassa, joka on niin perusteellista kahdenkymmenen vuoden jälkeen, että hän voi rekonstruoida sen käyttäytymisen tarkistamatta. Maali heijastaa sitä. Vedot ovat päättäväisempiä ja vähemmän näpertäviä kuin pienissä ulkokankaissa. Siinä on vähemmän maalarin hermostunutta säätöä, joka vertaa pintaa edessään olevaan, ja enemmän ihmistä, joka laskee esiin sen, minkä jo tietää.
Hän työskentelee myös käden ulottuvilla alueella, jota hän ei voi arvioida etäisyydestä. Jokainen kohta maalattiin läheltä ja arvioitiin kaukaa, mikä tarkoittaa kävelemistä edestakaisin studion lattialla, toistuvasti, seitsemänkymmentäkuusivuotiaana.
Oppia näkemään se: yksi aihe luonnollisessa koossa
Tämän kokoisen kankaan ilo on, että kaikki on suurennettu, myös virheet ja päätökset.
- Aloita alareunasta. Lähimpänä olevat lumpeenlehdet ovat kuvan suurimmat asiat, joskus käden kokoisia. Katso, kuinka vähillä vedoilla jokainen tehdään. Kaksi tai kolme täyteläistä vetoa, usein sivellin käännettynä niin, että lehdellä on vaalea reuna ja tumma reuna. Ei ole piirustusta, ei ääriviivaa. Muoto syntyy kokonaan värin asettelusta.
- Seuraa niitä ylöspäin. Ne pienenevät ja tungoksivat noustessaan. Tämä kaltevuus on ainoa perspektiivi kuvassa, ja se riittää luomaan useita metrejä kuvitteellista vettä.
- Katso rakoihin. Avoin vesi on rakennettu pitkistä pysty- tai diagonaalisista vedoista; ne ovat heijastuksia, jotka pinta on venyttänyt. Siellä missä ne ovat tummia, ne ovat puita, siellä missä ne ovat vaaleita, ne ovat taivasta. Kuvassa ei ole muuta taivasta.
- Etsi nyt kukat. Ne ovat kankaan paksuinta maalia, pieniä koholla olevia vaaleanpunaisia, kermanvärisiä tai valkoisia solmuja, jotka erottuvat kaikesta ympärillään. Luonnollisessa koossa voit nähdä, että ne on lisätty viimeiseksi, nopeasti, ja että jokainen on yksi ainoa ele. Ne ovat myös ainoita asioita kuvassa, joilla on selkeä reuna.
- Seiso lähellä ja anna mennä. Tämän kokoisen kankaan kanssa voit päästä niin lähelle, että reunat katoavat näkökentästäsi. Maalaus lakkaa olemasta suorakulmio ja muuttuu pinnaksi, jonka yllä seisot. Tämä on se vaikutus, jonka ympärille koko myöhäinen projekti rakentui.
Vielä yksi asia huomattavaksi: missään ei ole rantaa. Ei rantaa, ei siltaa, ei ruovikkoa, ei mitään, mikä kertoisi, että lampi on äärellinen. Hän oli maalannut japanilaisen jalkasillan, joka rakennettiin vuonna 1895, vuosia ennen kuin poisti sen näistä kuvista kokonaan. Sen poistaminen muutti puutarhaelementin avoimeksi vesikentäksi, jolla ei ole mitattavissa olevaa kokoa.
Miten se käyttäytyy oikeassa huoneessa
Tämän kokoinen kuva on arkkitehtuurin pala huoneessa, ei koriste siinä, ja sitä tulisi kohdella sen mukaisesti.
Ripusta se seinälle, jossa on tilaa olla tyhjänä ympärillä. Mikään ei tapa suurta yksiaiheista kangasta nopeammin kuin ahtaminen pienempien kehysten kanssa; se tarvitsee seinän marginaalina. Portaikko, kaksikerroksinen tila, avoimen olohuoneen pitkä seinä, sängyn vastapäinen seinä, eteinen, jossa näet sen tullessasi ovesta.
Koska koostumuksessa ei ole keskipistettä eikä horisonttia, se tekee jotain hyödyllistä mittasuhteille. Huoneet, joissa on matalat katot, saavat korkeutta kuvasta, jonka aihe ulottuu kaikkiin neljään reunaan; silmä ei löydä pysähtymispaikkaa ja lukee seinän jatkuvana. Se on yksi harvoista aiheista, joka saa pienen huoneen tuntumaan suuremmalta eikä täydemmältä.
Paletti, sinivihreä vesi lilaheijastuksineen ja vaaleine kukkineen, on viileä ja rauhallinen eikä taistele huonekaluja vastaan. Se istuu mukavasti puun, pellavan, kiven ja vehreyden kanssa. Valkoista seinää vasten se näyttää puhtaalta ja nykyaikaiselta. Tummaa sinistä tai pehmeää hiiltä vasten siitä tulee huomattavasti tunnelmallisempi ja kukat alkavat hehkua.
Aseta korkeus oikein. Suuren vesityön keskikohdan tulisi olla suunnilleen seisovan ihmisen silmänkorkeudella, ei korkeammalla, koska koko pointti on, että voit kävellä sen luokse ja antaa sen täyttää näkökenttäsi. Liian korkealle ripustettuna se muuttuu taas pelkäksi kuvaksi lammesta, mikä on juuri se, mitä hän yritti paeta elämänsä viimeisen vuosikymmenen.
Lisää tästä kokoelmasta
Tuo tämä maalaus kotiin
Valitse käsin maalattu öljyjäljennös aidon siveltimenjäljen saamiseksi tai arkistolaatuinen kangasvedos kirkasta museokuvanlaatua varten. Jokainen koko säilyttää alkuperäiset mittasuhteet.
Katsele tätä teosta ja vaihtoehtoja
Lisää luettavaa
Tarkista alkuperäinen teos National Museum of Western Art kokoelman tietue ja jatka sukulaisteoksiin luettelossa.