Lumpeet (1908)
Kuvittele pohjaton vene sidottuna lammen reunalle heinäkuun aamuna, ja kuusikymmentäseitsemänvuotias mies istumassa siinä kangas edessään ja selkä puutarhaan päin. Hän ei katso lumpeita. Hän katsoo alaspäin.
Se on koko aihe. Ei näkymä, ei kohtaus, ei paikka, johon voisit kävellä. Suorakulmio vettä nähtynä lähes suoraan ylhäältä, lumpeenlehdet löyhissä ryhmissä ja niiden väleissä taivas.
Se kuulostaa tyhjältä. Se oli vuoteen 1908 mennessä ainoa asia, jonka hän halusi maalata, ja sen saavuttamiseen oli mennyt viisitoista vuotta puutarhanhoitoa ja muutos hänen käsityksessään siitä, mitä kuva oli varten.
Viisitoista vuotta kaivamista ennen ensimmäistäkään lummetta
Mikään tässä kankaassa ei ole villejä. Lampi on insinöörityö.
Hän oli vuokrannut talon Givernyssä vuonna 1883 ja ostanut sen vuonna 1890, kun hänen työnsä myi tarpeeksi hyvin sen sallimiseksi. Vuodesta 1893 hän aloitti vesipuutarhan, mikä vaati Epte-joen haaran kääntämistä. Se ei ollut yksityinen asia. Paikalliset maanviljelijät vastustivat, ja hän tarvitsi viranomaisten luvan ennen kuin vesi voitiin kääntää. Huoli oli käytännöllinen; alajuoksun ihmiset olivat riippuvaisia siitä purosta, ja taiteilijan koristelampi ei ollut ilmeisen hyvä syy puuttua siihen.
Hän sai luvan, kaivoi lampensa, istutti sen ja vuonna 1895 rakennutti japanilaisen jalkasillan kapeaan päähän. Ensimmäisen vuosikymmenen ajan hän maalasi sillan, rannan, pajut, koko luettavan maiseman. Sitten hän vähitellen rajasi kaiken pois.
Vuoteen 1908 mennessä näissä kuvissa ei ole siltaa. Ei rantaa, ei polkua, ei taivasta kankaan yläreunassa. Vain vesi. Hän oli käyttänyt viisitoista vuotta aiheen rakentamiseen ja poistanut sitten kaiken, mikä olisi antanut katsojan tunnistaa sen paikaksi.
Vuosi, jolloin kuvat lakkasivat kuvailemasta ja alkoivat katsoa
Se, mikä erottaa tämän ajan kankaan aikaisemmista lammimaalauksista, ei ole aihe. Se on asenne.
1890-luvun lopun ja 1900-luvun alun kuvat edelleen kuvailevat. Ne kertovat, missä lehdet ovat, miten valo lankeaa, miltä silta näyttää tiettyyn aikaan. Vuoteen 1908 mennessä jotain on muuttunut. Lehdet ovat yhä siellä, mutta maalaus on nyt paljon kiinnostuneempi pintojen sekasotkusta kuin minkään niistä tarkasta raportoinnista.
Mieti, mitä lammessa fyysisesti tapahtuu. Vedellä on pinta, jonka näet, koska asiat kelluvat siinä. Sillä on heijastus, joka on pinnalla mutta näyttää asioita, jotka ovat takanasi ja yläpuolellasi. Ja sillä on syvyys, jonka vilahduksen näet kohdissa, joissa valo pääsee alle. Kolme erilaista tila-järjestelmää samalla neliösenttimetrillä. Ihmisen näkö ei ole rakennettu tähän, siksi veden katsominen pitkään on hieman hypnoottista.
Hän oli myös, tähän vuoteen mennessä, ollut samalla lammella puolitoista vuosikymmentä, joka vuodenaikana ja joka hetkenä. Sellainen tuttuus tekee jotain maalarille. Hänen ei enää tarvinnut selvittää, mitä edessä oli. Hän saattoi siirtyä suoraan vaikeampaan kysymykseen, mikä oli miltä sen katsominen tuntui.
Tekotapa: pystytelineen mittakaava, ei horisonttia, ja vene
Tämä ei ole yksi seinänkokoinen koristelu. Se on kangas, jonka mies voi kantaa, asettaa ulos ja viimeistellä järkevässä määrässä istuntoja, ja se muuttaa tapaa, jolla se maalattiin.
Hän työsti lampea rannalta ja matalasta veneestä, mikä antoi hänelle sen, mitä hän ei saanut rannalta: näkökulman suoraan veden yläpuolelta ilman rantaa kuvassa. Veneestä lamella ei ole lainkaan reunoja. Tämä näköala on syy, miksi koostumus voi luopua horisontista.
Katso siveltimenvetoja. Avoimessa vedessä ne ovat pidempiä ja pehmeämpiä, vedettyinä heijastusten suuntaan, värit märkää märälle, jotta rajat hämärtyvät. Lehdillä ne ovat lyhyempiä, litteämpiä, poikittain; jokainen lehti rakentuu yleensä kahdesta tai kolmesta päättäväisestä vedosta eikä piirrettynä ja täytettynä. Siellä, missä kukka on, maali on paksumpaa ja kirkkaampaa, pieni kohonnut solmu muuten juoksevalla pinnalla.
Paletti on tyypillinen tälle kampanjalle: sinivihreä vesi, viileä liila heijastuvassa taivaassa, lehdet keltaisenvihreitä, jotka varjossa muuttuvat lähes oliivinvihreiksi, ja kukat vaaleanpunaisia tai kermanvärisiä. Tummaa on hyvin vähän. Kuva pitää koossa lähekkäisillä sävyillä eikä vahvalla kontrastilla, mikä on vaikeampi tapa tehdä se.
Oppia näkemään: kolme syvyyttä
Paras tapa lähestyä tällaista kangasta on kieltäytyä katsomasta sitä kuviota. Vaadi, että se on tila, ja etsi siitä kolme kerrosta.
- Pinta. Etsi lumpeenlehdet. Huomaa, että ne pienenevät ja pakkautuvat tiiviimmin kankaan yläosaan. Se ei ole koristetta, vaan perspektiiviä; kuvan yläosa on vettä kauempana sinusta, alaosa on vettä jalkojesi alla. Kun näet tämän, kangas kallistuu ja muuttuu tasoksi, joka etääntyy kaukaisuuteen eikä tasaiseksi kuvioiksi.
- Heijastus. Katso vaaleita, viileitä alueita lehtien välissä. Se on taivasta, veden pinnalla. Se on yläpuolellasi ja takanasi, ja se on ainoa taivas maalauksessa. Seuraa yhtä näistä aukoista ja huomaat usein, että sen katkaisee tummempi pystysuora viiru, joka on puu, ylösalaisin.
- Syvyys. Muutamassa kohdassa väri muuttuu lämpimämmäksi ja sameammaksi, ruskehtavaksi tai oliivinvihreäksi. Se on vesi, joka antaa sinun nähdä sisäänsä. Nämä kohdat ovat yleensä pieniä ja helppo ohittaa, ja ne estävät kuvaa lukemasta peilinä.
Yritä sitten pitää kaikki kolme samanaikaisesti, mikä on epämukavaa ja on juuri se tunne, kun seisoo oikean veden yllä. Useimmat katsojat kestävät sen muutaman sekunnin, ennen kuin heidän silmänsä valitsee yhden kerroksen ja asettuu. Tämä epävakaus on maalauksen varsinainen aihe.
Miten se käyttäytyy oikeassa huoneessa
Koska tämä on pystytelineen mittakaavan kuva eikä seinän mittakaavan, se elää eri tavalla kuin suuret koristeelliset paneelit. Se on intiimi. Se haluaa, että sitä katsotaan kolmen tai neljän jalan päästä, ei huoneen toiselta puolelta.
Se tekee siitä hyvän valinnan paikkoihin, joissa ihmiset ovat lähellä seiniä: eteinen, työhuone työpöydän yläpuolella, makuuhuone, porrastasanne, seinä lukutuolin vieressä, kylpyhuone hyvällä valolla. Se on yksi harvoista aiheista, jotka todella paranevat läheltä katsottuna, koska maalauskäsittely on luettavissa tällä etäisyydellä.
Paletti on viileä ja vaalea, ilman vahvaa tummaa missään, joten se nostaa seinää eikä jaksota sitä. Valkoisella tai luonnonvalkoisella se on rauhallinen ja lähes painoton. Pehmeällä siniharmaalla tai vaalealla salvialla se sulautuu seinään ja muuttuu tunnelmalliseksi. Voimakkaalla tummalla värillä se saa paljon draamaa, koska vaalea vesi on yhtäkkiä kirkkain asia huoneessa.
Se ryhmittyy myös hyvin, mitä suuret paneelit eivät tee. Kaksi tai kolme samankokoista vesikuvaa ripustettuna sarjana lukee tuntien sarjana eikä toistona, mikä on paljon lähempänä sitä, miten hän alun perin ajatteli aihetta.
Anna sille tasaista päivänvaloa, jos voit. Tämä on maalaus, jossa ei ole yhtä polttopistettä eikä syvää varjoa, ja se näyttää parhaalta samassa tasaisessa, runsaassa valossa, jossa se tehtiin.
Lisää tästä kokoelmasta
Tuo tämä maalaus kotiin
Valitse käsin maalattu öljyjäljennös aidon siveltimenjäljen saamiseksi tai arkistolaatuinen kangasvedos kirkasta museokuvanlaatua varten. Jokainen koko säilyttää alkuperäiset mittasuhteet.
Katsele tätä teosta ja vaihtoehtoja
Lisää luettavaa
Tarkista alkuperäinen teos Tokyo Fuji Art Museum kokoelman tietue ja jatka sukulaisteoksiin luettelossa.