Heinäsuovat, kesän loppu
Mene seisomaan jonkin näistä viereen, ja ensimmäinen yllätys on koko. Tällainen viljasuova ei ole paali. Se on rakennettu rakennelma, ihmistä pitempi, katettu ylhäältä sateelta, pakattu tiiviisti niin, että vesi valuu pois ja se kestää kuukausia. Sillä on tuoksu, kuiva ja pölyinen ja hieman makea. Työnnä kätesi sen kylkeen, niin olki vastustaa, sitten antaa periksi. Se ei ole maisema. Se on vuoden ruokaa ja vuoden tulot, seisomassa pellolla odottamassa puintia.
Sitä Monet maalasi. Ei maalauksellista aihetta. Jonkun omaisuutta, pellolla hänen oman talonsa lähellä Givernyssä, siinä vaiheessa vuotta, kun sato on korjattu, sänki muuttuu kultaiseksi ja harmaaksi, ja valo on alkanut pidentyä mutta ei ole vielä menettänyt lämpöään.
Kesän loppu on tietty hetki, ei vuodenaika
Koko sarja toimii kaikessa valossa ja kaikkina vuodenaikoina, mutta tämä kangas kuuluu hyvin erityiseen hetkeen: myöhäiskesään, myöhään päivällä, kun aurinko on laskenut tarpeeksi, että kaikki mihin se koskettaa on muuttunut lämpimäksi ja kaikki mitä se ei tavoita on muuttunut yllättävän viileäksi.
Voit ajoittaa sen varjon perusteella. Se on pitkä, ja se makaa sängellä kiinteänä värillisenä massana eikä tummana läiskänä. Ja voit ajoittaa sen pellon perusteella. Sato on korjattu. Jäljellä on leikattua sänkeä, kuivaa ja vaaleaa, sellaisen pellon sävyllä, jota on paahdettu kolme kuukautta ja joka on kääntämisen partaalla.
Lämpötilan jakautuminen on pointti. Suovan valaistu puoli on oranssi, okra, kuuma oljen väri, jossa on todellista pigmentin painoa. Varjostettu puoli muuttuu violetiksi ja sinivihreäksi. Oikeassa suovassa, sillä hetkellä, juuri niin tapahtuu: suora auringonvalo on lämmintä, ja kaikki muu saa valonsa vain avoimen taivaan sinisyydestä. Monet ei tyylittele. Hän on epätavallisen kirjaimellinen.
Tähän aikaan vuodesta liittyy myös tuoksu, jonka maalaus jotenkin kantaa mukanaan. Leikattu sänki syyskuun alussa on kuivaa ja pölyistä ja luovuttaa päivän aikana varastoimaansa lämpöä, ja pelto on täynnä pientä liikettä: hyönteisiä, lintuja, jotka etsivät maahan pudonneita jyviä, kuivien varsien ääni saappaan alla. Se on koko maatalousvuoden mukavin hetki seistä pellolla, ja se näkyy. Maali on rentoa täällä tavalla, jolla se ei yksinkertaisesti ole talvikanvaaseissa, joissa jokainen vedos on tehty kylmin käsin kiireessä.
Sarja, joka vihdoin maksoi
Hän työsti suovia pellolla talonsa lähellä suunnilleen 1890 ja 1891, ja se muutti hänen elämänsä. Maalaukset myytiin nopeasti ja menestyksekkäästi hänen kauppiaansa Durand-Ruelin kautta, ja vuosikymmenten taloudellisen ahdistuksen jälkeen hän oli yhtäkkiä maalari, jonka töistä ihmiset kilpailivat. Hän oli vuokrannut Givernyn talon vuonna 1883 ja ostanut sen vuonna 1890. Suovat tulivat juuri silloin, kun hän tarvitsi niitä.
Työtapa oli jo outo ja muuttuisi oudommaksi. Hän ei maalannut yhtä kangasta kerrallaan. Hän kantoi useita pellolle kerralla ja asetti ne vierekkäin, siirtyen yhdestä toiseen valon muuttuessa, työstäen kutakin vain niissä olosuhteissa, joissa se oli aloitettu. Jos valo muuttui, hän vaihtoi kangasta. Jos sää, jota tietty maalaus tarvitsi, ei palannut neljään päivään, se maalaus odotti neljä päivää.
Se kuulostaa pakkomielteiseltä ja sitä se oli. Se tuotti myös jotain, mitä kukaan ei ollut oikein tehnyt ennen: sarjan kuvia, joissa kohde on tarkoituksella vakio ja kaikki muu on aihe. Suova on kontrolli. Älä muuta muuta kuin valoa, ja valosta tulee näkyvää.
Mitä katsoa tässä
Aloita suovan kartiosta ja seuraa reunaa, jossa valo kohtaa varjon. Linjaa ei ole. Siirtymä tapahtuu värin kautta, lämmin liukuu viileään useiden senttimetrien rikottujen siveltimenvetojen alueella, ja juuri tuo pehmeä värin käänne saa suovan näyttämään kiinteältä pyöreältä massalta eikä litteältä kolmiolta.
Katso sitten maassa olevaa varjoa. Kysy itseltäsi, minkä värinen se oikeasti on. Useimmat sanovat harmaa, kunnes katsovat tarkemmin ja löytävät sinistä, violettia, vihreää, ja paikoin lämpimän sävyn, jossa valo on kimmonnut takaisin sängestä. Se on kuvan värikkäin alue, ja se edustaa valon puuttumista.
Katso suovan latvaa, olkikattoa. Se kantaa yleensä koko kankaan voimakkaimman yksittäisen värin, koska se on osa, joka on suunnattu suoraan taivasta kohti.
Katso maan tasoa ja miten hän rakentaa etäisyyttä sen yli. Lähellä alareunaa sänki on maalattu erillisillä vedoilla, jotka voit laskea. Puolivälissä vedokset sulautuvat. Pellon kaukaisella laidalla ne ovat yksi vedetty sävy. Mikään muu ei tee perspektiivin työtä.
Lopuksi katso taustaa, joka on matala puiden, kattojen tai kukkulan kaihde. Se on lähes aina viileämpi ja vaaleampi kuin odotat, ja se on tarkoituksella alimaalattu, jotta suova pysyy ainoana täysin toteutettuna kohteena.
Elämistä lämpimän kuvan kanssa
Kesän lopun valo on koko sarjan lämpimin pää, ja sillä on käytännön seurauksia. Tämä on kuva, joka nostaa huoneen koettua lämpötilaa. Pohjoiseen antavassa tilassa, joka tuntuu aina hieman kylmältä, se tekee enemmän työtä kuin lamppu.
Paletti on kulta, okra, olki, violetti varjo ja matala viileä taivas. Se sopii hyvin puulle, nahalle, lämpimille neutraaleille, terrakotalle ja valkaisemattomalle pellavalle. Sitä on vaikeampi yhdistää kylmiin harmaansinisiin väreihin, joissa oranssi voi näyttää riitelevän.
Sommittelultaan se on yksinkertainen, mikä tekee siitä vahvan etäältä ja helpon ripustaa. Yksi suuri massa, yksi pitkä varjo, horisontti. Tämä yksinkertaisuus tarkoittaa, ettei se muutu visuaaliseksi meluksi vilkkaassa huoneessa eikä näytä tyhjältä paljaassa huoneessa.
Se myös yhdistyy poikkeuksellisen hyvin, koska se tehtiin osana sarjaa. Kaksi tai kolme suovakuvaa eri valossa ripustettuna vierekkäin tekee juuri sen, mitä Monet tarkoitti: ne muuttavat vakion kohteen mittalaitteeksi ja antavat sinun lukea valon eron yhdellä silmäyksellä.
Miksi olkikasa
Ihmiset kysyvät edelleen, miksi vakavasti otettava maalari vietti kaksi vuotta maatalousvälineiden parissa. Vastaus on itse valinnassa. Hän tarvitsi aiheen, jossa ei ollut tarinaa, ei draamaa, ei historiallista painoa, ei mitään, mikä häiritsisi silmää. Viljasuovalla on yksi hyve ylitse muiden: se ei muutu. Kaikki, mikä muuttuu näissä kuvissa, on tunnelma, hetki, vuodenaika ja sää, ja se oli ainoa asia, josta hän oli oikeasti kiinnostunut.
Tätä kangasta säilytetään Musee d’Orsayssa. Se tallentaa ehkä neljäkymmentä minuuttia lämpimästä illasta yli vuosisata sitten päättyneen kesän lopussa, pellolla muutaman minuutin kävelymatkan päässä talosta, jonka maalari oli juuri onnistunut ostamaan.
Lisää tästä kokoelmasta
Tuo tämä maalaus kotiin
Valitse käsin maalattu öljyjäljennös aidon siveltimenjäljen saamiseksi tai arkistolaatuinen kangasvedos kirkasta museokuvanlaatua varten. Jokainen koko säilyttää alkuperäiset mittasuhteet.
Katsele tätä teosta ja vaihtoehtoja
Lisää luettavaa
Tarkista alkuperäinen teos Musée d'Orsay kokoelman tietue ja jatka sukulaisteoksiin luettelossa.