Heinäsuova Givernyn lähellä
Märkä ruoho seitsemältä aamulla kastaa miehen polviin asti kahdenkymmenen askeleen jälkeen. Lisää kankaan paino, maalilaatikko ja taittuva maalausteline, jonka jalat uppoavat pehmeään maahan, ja sinulla on kuvan todellinen fyysinen tehtävä: keski-ikäinen mies kävelee vuokratalosta tasaiseen jokilaaksoon seisomaan pellolle, joka kuuluu jollekulle toiselle, leikatun vehnäkasan edessä, joka ei ole kenenkään mielestä aihe.
Monet oli vuokrannut talon Givernyssä vuonna 1883. Tämä kangas on seuraavalta vuodelta, jolloin hän oli vielä uusi tulokas maanviljelyskylässä, vielä selvittämässä, mitä ympäröivä maaseutu voisi antaa. On syytä sanoa selvästi, mitä tämä maalaus ei ole. Se ei ole yksi kuuluisista heinäsuovamaalauksista. Ne tulivat myöhemmin, noin 1890 ja 1891, kun hän lopulta ymmärsi, mitä kohde voi kantaa. Vuonna 1884 hän yksinkertaisesti katseli suovaa pellolla, ilman järjestelmää, ilman suunnitelmaa sarjalle, ilman ajatusta siitä, että tästä muodosta tulisi lopulta se asia, johon hänen nimensä liitetään.
Jonkun toisen omaisuutta, jonkun toisen vuosi
Tällainen suova ei ole maisema. Se on varastoitua työtä. Vehnä leikataan, kootaan ja rakennetaan säänkestäväksi kummuksi, jolla on muotoiltu latva, jotta sade valuu pois ja sisällä oleva vilja pysyy kuivana, kunnes se voidaan puida. Maanviljelijä, joka katsoo tuota muotoa, näkee työkauden ja talven rahat pellolla. Se on lähempänä pankkia kuin heinäsuovaa.
Joten maalari, joka kantaa maalaustelineensä pellolle, tekee jotain hieman järjetöntä, ja hän olisi tiennyt sen. Ihmiset, jotka rakensivat sen, tekivät työtä. Hän katsoi. On pitkä historia siitä, että kaupunkimaalarit menevät maaseudulle etsimään viehättäviä talonpoikia, ja tämän kankaan huomionarvoinen piirre on, että Monet ei tehnyt niin. Siinä ei ole anekdoottia. Ei hahmoa, joka nojaa hankoon kertomassa, mitä tuntea. Vain kohde, maa, jolla se seisoo, ja ilma sen ympärillä.
Suru tuli myöhemmin. Camille, hänen ensimmäinen vaimonsa, oli kuollut vuonna 1879 32-vuotiaana, ja seuraavat vuodet olivat hänen elämänsä vaikeimpia sekä ammatillisesti että henkilökohtaisesti. Vuoteen 1884 mennessä hän oli rakentamassa uutta: kotitaloutta, työrutiinia, paikkaa. Mies, joka maalaa samaa peltoa seuraavat kolmekymmentä vuotta, on mies, joka on päättänyt lopettaa liikkumisen.
Valmistus
Tämä on yhden istunnon säämaalaus, tai melkein. Kuva oli saatava kiinni, kun olosuhteet pysyivät, minkä vuoksi käsittely on nopeaa ja suunniteltua, ja maali on ohutta paikoissa, joissa pohja vielä paistaa läpi.
Katso, miten suova on rakennettu. Lyhyitä, kaarevia, muotoa seuraavia siveltimen vetoja, joten siveltimen jäljet itse kertovat oljen pyöreydestä. Vertaa nyt sitä peltoon. Maa on maalattu eri rytmissä, tasaisemmin ja vaakasuoraan, vedoin, jotka kulkevat kuvan poikki eivätkä muodon ympäri. Kaksi erilaista jälkeä kahdelle erilaiselle asialle. Se on koko ulkoilmamaalauksen kielioppi yhdessä kankaassa.
Varjon väri on se, missä todellinen työ on. Suovan varjopuoli ei ole ruskea, eikä se ole oljen paikallinen väri tummempana. Se kantaa sinistä ja violettia, jotka on lainattu yllä olevasta taivaasta, ja vihreää, joka heijastuu alta ruohosta. Varjo ei tässä työtavassa ole valon puutetta. Se on valoa, joka tulee eri suunnasta ja eri väristä.
Pelto on työpaja ilman seiniä
Tällaisen maalauksen käytännön olosuhteita kuvataan harvoin, ja ne selittävät paljon siitä, miltä kuva näyttää. Ei ole suojaa. Valo muuttuu jatkuvasti, mikä tarkoittaa, että varjo, jonka aloitit maalaamaan, on liikkunut, kun pääset kankaan toiselle puolelle. Tuuli nostaa pölyä ja siemeniä märkään maaliin. Hyönteiset laskeutuvat siihen ja jäävät sinne. Maa on pehmeää, joten maalausteline vajoaa epätasaisesti tunnin aikana ja se on säädettävä uudelleen.
Sitten on kysymys siitä, milloin lopettaa. Studiotyötä voi työstää viikkoja. Kenttämaalauksella on luonnollinen määräaika, koska kun aurinko on siirtynyt tarpeeksi kauas, aihe, jota varten tulit, ei enää ole olemassa, ja jatkaminen tarkoittaa eri päivän maalaamista samalle kankaalle. Jokainen kokenut ulkoilmamaalari tuntee sen erityisen tuskan, kun istunto on kestänyt liian kauan ja kuvaa tuhotaan hitaasti tunnollisuudella.
Näet kurin maalissa. Kohdat maalataan kerran ja jätetään. On hyvin vähän kaapimista takaisin, hyvin vähän korjausta, melkein ei yhtään viilausta reunoilla. Kun alue on ohut, se pysyi ohuena. Se ei ole huolimattomuutta. Se on mies, joka työskentelee nopeasti ja tietää, että ensimmäinen värisuhteen lausuma, tehty katsoen, on yleensä totuudenmukaisempi kuin kolmas, tehty ajatellen.
Ja sitten on kävely kotiin märän kankaan ja lastatun laatikon kanssa pellon poikki, mikä on oma argumenttinsa nopean maalaamisen puolesta.
Mitä katsoa nyt
- Etsi suovan pohja. Huomaa, että se ei istu pellolle puhtaalla leikkausviivalla. Se on upotettu ruohoon, sen reuna on rikkoutunut ja katkonainen, mikä saa massan tuntumaan painavalta eikä liimatulta.
- Vertaa valaistua puolta ja varjopuolta ja yritä nimetä todelliset sävyt. Useimmat sanovat kultaa ja ruskeaa. Katso uudelleen, niin huomaat ruusun, vihreän ja liljan tekevän suurimman osan työstä.
- Seuraa horisonttia. Se on matala, hiljainen ja pehmeästi ilmaistu, joten suovan annetaan hallita hyvin suurta määrää tyhjää taivasta ja peltoa. Melkein mikään muu kuvassa ei kilpaile.
- Astu taaksepäin ja tarkista siluetti. Suova näyttäytyy yhtenä puhtaana muotona miltä etäisyydeltä tahansa. Tämä luettavuus on syy, miksi Monet palasi tähän motiiviin vuosien ajan.
Kuva, joka opetti hänelle, mitä tehdä seuraavaksi
On syy, miksi tämä kangas on kiinnostavampi kuin sen vaatimaton aihe antaa ymmärtää. Kuusi tai seitsemän vuotta myöhemmin Monet ottaisi juuri tämän muodon ja käyttäisi sitä todistaakseen, että valo, ei esineet, on maalauksen todellinen sisältö. Hän asettaisi useita kankaita kerralla ja vaihtaisi niiden välillä auringon liikkuessa, ja hän tekisi sen suovan kanssa, ei katedraalin tai ihmisen kanssa, koska suova on tyhmän yksinkertainen. Yksinkertainen muoto antaa kaiken muun olla valosta.
Näet löydön tehtävän tässä, ennen kuin hän tiesi tekevänsä sen. Suova on jo pelkistetty. Tarina on jo poissa. Jäljelle jää tavallinen ihme, että kuivattu ruohokasa, valaistu toiselta puolelta, on pieni väritapahtuma.
Miten se käyttäytyy oikealla seinällä
Vaakaformaatti, matala horisontti ja yksi vahva keskusmassa tekevät tästä yhden helpoimmista Monet’n motiiveista elää. Sommittelu on rauhallinen ja silmä asettuu nopeasti, mikä tarkoittaa, että se toimii huoneissa, joissa et halua taiteen nostavan ääntään: makuuhuone, ruokailuseinä, käytävä, johon on pitkä lähestyminen.
Paletti on lämmin ja maanläheinen viileillä varjosävyillä, joten se sopii hyvin tammen, villan, terrakotan, kiven ja minkä tahansa seinävärin kanssa kerman ja saven väliltä. Kylmällä siniharmaalla seinällä se muuttuu huomattavasti kullankeltaisemmaksi kontrastin ansiosta, mikä on aidosti erilainen kuva ja kokeilemisen arvoinen, jos sinulla on mahdollisuus.
Anna sille hyvä yleisvalo, älä kovaa kohdevaloa. Tämän kankaan hienoudet elävät suovan varjostetussa puoliskossa, ja kirkas suunnattu säde tasoittaa juuri sen osan, jonka haluat lukea. Ja ripusta se tarpeeksi alas, jotta horisontti on lähellä omaa silmänkorkeuttasi seistessäsi. Kenttämaalaukset toimivat parhaiten, kun maa näyttää jatkuvan kehyksestä kohti jalkojasi, mikä on loppujen lopuksi sitä, miltä se näytti märässä ruohossa seisovasta miehestä.
Lisää tästä kokoelmasta
Tuo tämä maalaus kotiin
Valitse käsin maalattu öljyjäljennös aidon siveltimenjäljen saamiseksi tai arkistolaatuinen kangasvedos kirkasta museokuvanlaatua varten. Jokainen koko säilyttää alkuperäiset mittasuhteet.
Katsele tätä teosta ja vaihtoehtoja
Lisää luettavaa
Tarkista alkuperäinen teos Pushkin Museum of Fine Arts kokoelman tietue ja jatka sukulaisteoksiin luettelossa.