Gondoli Venetsiassa
Laguuni antaa maalarille kaksi valonlähdettä eikä lainkaan tukevaa maata. Toinen tulee taivaalta, ohut ja hopeinen lokakuussa. Toinen nousee vedestä, levoton, sirotellen kirkkauden lantteja jokaiseen runkoon ja seinään yläpuolellaan. Mikään ei pysy paikallaan. Kivelle rakennettu kaupunki käyttäytyy maalauksessa kuin kelluva ilmestys, ja edessä oleva vene on ainoa kiinteä tumma asia koko näkökentässä.
Monet saapui Venetsiaan syksyllä 1908. Hän oli kuusikymmentäkahdeksanvuotias. Hän oli käyttänyt neljäkymmentä vuotta kouluttaen silmäänsä joille, kallioille, puutarhoille ja viljakasoille, ja hän saapui kaupunkiin, jonka muut olivat jo maalanneet vuosisatojen ajan. Kaikki tietävät, miltä Venetsia näyttää ennen kuin näkevät sen. Se on vaikea tilanne miehelle, jonka koko metodi perustui asioiden katsomiseen ikään kuin kukaan ei olisi koskaan kuvaillut niitä.
Vanha mies tarkan kellon alla
Hän työskenteli aikataulun mukaan. Ei löysän sellaisen. Jokainen aihe kuului tietylle tunnille, ja kun tunti päättyi, hän siirtyi seuraavaan, ja seuraavaan, niin että päivä oli sarja tapaamisia valon kanssa eikä kävely luonnoskirjan kanssa. Alice, hänen toinen vaimonsa, oli hänen kanssaan. He olivat olleet naimisissa pitkään, ja Venetsian viikot tuntuvat myöhäiseltä matkalta, jonka kaksi ihmistä tekee, kun he ovat lakanneet odottamasta uusia paikkoja.
Yksikään kangas ei valmistunut siellä. Hän toi ne keskeneräisinä kotiin ja työsti niitä myöhemmin kuukausien ajan sillä tavalla kuin oli oppinut työskentelemään: työntäen maalausta kohti tunteen muistoa, ei näkymän tallennetta. Sitten Alice kuoli vuonna 1911, ja Venetsia-maalauksista tuli hänelle vaikeita kohdata. Ne eivät enää olleet maalauksia kaupungista. Niistä oli tullut maalauksia tietystä syksystä ja tietystä ihmisestä, ja hänen oli silti viimeisteltävä ne.
Tämä on tämän hiljaisen vihreän maalauksen sisäinen jännite. Se näyttää seesteiseltä. Sen teki mies, joka kilpaili kelloa vastaan, ja viimeisteli mies, joka ei voinut katsoa sitä ilman yksityistä kipua.
Miksi vene on tärkeämpi kuin rakennukset
Katso gondolia ja huomaa, kuinka vähän siitä on varsinaisesti kuvattu. Ei ole yksityiskohtien varusteita, ei kaiverrettua keulaa lankku lankulta, ei veneenkuljettajaa aseteltuna efektin vuoksi. Se on pitkä tumma muoto, kapeneva, matalalla, ja sen oma pimeys jatkuu alaspäin veteen ikään kuin alus ja sen heijastus olisivat yksi eläin.
Muodon tehtävä on ankkuroida kaikki muu. Tämän maalauksen vesi ja ilma on tehty pienistä katkonaisista siveltimenvedoista, sinistä vihreän ja ruusun päällä, eikä mikään asetu kiinteäksi pinnaksi. Silmäsi vaeltelisi loputtomasti, jos ei olisi mitään pidikettä. Musta runko on pidike. Peitä se peukalollasi, ja loppu kankaasta muuttuu säätilaksi. Paljasta se, ja säästä tulee paikka.
Miten se tehtiin
Käsittely on löysää ja kerroksellista, ei sileää. Väri asettuu värin päälle, märkiä kosketuksia vedetään puolikuivien yli, joten pinnassa on hienoinen karheus, kun valo osuu kankaaseen. Mikään ei ole sekoitettu sumuksi. Jos katsot tarkkaan, näet yksittäisiä päätöksiä: viileän vihreän vedon viereen lämpimämpi, jätettynä omaan arvoonsa, sekoittaen silmässä eikä siveltimessä.
Paletti on tarkoituksella kapea. Vihreitä, sinivihreitä, violetti joka nousee esiin varjoissa, ja pieniä lämpimiä sävyjä, jotka lukevat heijastuneena kivenä. Sitä vasten veneen lähes musta. Monet oli viettänyt edelliset kaksi vuosikymmentä todistaen, että kuvan voi rakentaa hyvin harvoista väreistä hyvin korkealla intensiteetillä, ja Venetsia, jossa kaikki on joko vettä tai heijastusta vedessä, sopi täsmälleen tuohon metodiin.
Viimeistely kotona on tärkeää sille, mitä näet. Kuvat, jotka viimeistellään pois aiheen ääreltä, saavat yleensä yhtenäisyyttä ja menettävät tapahtumia. Yksityiskohdat katoavat. Suhteet tiivistyvät. Tämä kangas omaa tuon myöhäisen laadun: vähemmän raportointia, enemmän sointua.
Kaupunki ilman maata
Kaikkialla muuallakaan, missä Monet työskenteli, ei ollut maata. Pellossa on multaa kasan alla. Kalliolla on polku ja ranta. Jopa joella on rannat, jotka pitävät sen paikallaan, ja ranta on kiinteä asia, joka kertoo silmälle, kuinka kaukana vesi on. Venetsia poistaa kaiken sen. Rakennukset alkavat vedenpinnasta ilman näkyvää perustusta, joten silmä ei saa mitään todistetta siitä, miten mikään kannatellaan, ja heijastus seinän alla on usein voimakkaammin värillinen kuin seinä itse.
Maalarille, joka oli koko uransa kuvannut, missä asiat seisovat, tämä on joko katastrofi tai vapautus. Monet kohteli sitä jälkimmäisenä. Maan puuttuminen antoi hänen tehdä sen, mitä hän oli jo vuosia hakenut: rakentaa kuvan pelkistä värisuhteista ilman piirrettyä rakennetta alla. Ei viivaa, ei mitattua perspektiiviä, ei arkkitehtonista oikeellisuutta. Vain yksi väriläiskä toista vasten, kunnes tila ilmestyy.
Tämän voit testata. Yritä löytää kankaasta yksi kova reuna, joka erottaa kiinteän nestemäisestä. Rungon ja veden välinen raja ei ole viiva lainkaan, se on värin muutos ja hienoinen kosketuksen muutos, ja missä heijastus alkaa, on kenen tahansa arvaus. Tuo epämääräisyys ei ole viimeistelyn epäonnistuminen. Se on tarkka kuvaus siitä, mitä tapahtuu, kun musta vene istuu liikkuvalla vedellä ja siitä vedestä heijastuva valo heitetään takaisin veneeseen.
Opi näkemään se kunnolla
Anna sille hidas minuutti ja käy se läpi tässä järjestyksessä.
- Etsi maalauksen tummin kohta. Se on jossakin rungossa. Kaikki muu kuvassa mitataan sitä tummaa vasten, minkä vuoksi vaalea vesi näyttää valovoimaiselta eikä vain vaalealta.
- Seuraa heijastusta alaspäin veneestä. Huomaa, missä heijastuva tumma lakkaa olemasta peili ja alkaa olla tahra. Se katkeama on kohta, jossa vesi liikkui.
- Katso siveltimen vetojen suuntaa. Vesi on rakennettu enimmäkseen vaakasuorilla vedoilla, mikä on maalarin tapa kertoa, että pinta on vaakasuorassa ja kulkee poispäin sinusta.
- Katso nyt taustaa. Se on pehmeämpi, viileämpi ja vähemmän työstetty kuin etuala, joten tila avautuu ilman yhtäkään piirrettyä perspektiiviviivaa.
- Lopuksi astu taaksepäin ja anna sen sumeta. Yksittäiset vedot katoavat ja kokonaisuus hahmottuu ilmaksi. Tämä hahmottuminen on maalaus. Läheltä lukeminen on tapa ansaita se, ei korvike sille.
Miten se käyttäytyy oikealla seinällä
Tämä on matalakontrastinen kuva, jossa on yksi hyvin vahva tumma, mikä tekee siitä poikkeuksellisen hyvin käyttäytyvän huoneessa. Se ei taistele huonekaluja vastaan. Vihreä ja sininen kenttä lukee lähes sävynä etäältä, kun taas runko antaa silmälle paikan laskeutua huoneen toiselta puolelta, joten maalaus toimii sekä kuuden että kuudentoista jalan etäisyydeltä.
Se reagoi voimakkaasti päivänvaloon. Aamuvalossa vihreät viilenevät ja kuva hiljenee ja muuttuu vetiseksi. Lämpimien iltalamppujen alla varjojen violetti nousee esiin ja koko pinta lämpenee huomattavasti. Jos ripustat sen paikkaan, jossa päivänvalo muuttuu päivän mittaan, saat käytännössä useita maalauksia, mikä on sopiva kohtalo kankaalle, jonka on tehnyt mies, joka jahtasi juuri tuota ilmiötä.
Se istuu mukavasti säänkestävän puun, pellavan, kiillottamattoman messingin ja vaalean rappauksen kanssa. Se ei sovi hyvin voimakkaan kuvion tai kilpailevan vahvan tumman viereen, koska rungon on oltava ainoa vakava musta visuaalisessa kentässä, jotta se voi jatkaa tehtäväänsä. Anna sille oma seinänsä mieluummin kuin galleriajärjestely, ja ripusta se istumakorkeudelle huoneeseen, jossa ihmiset viipyvät. Venetsia maalattiin tapaamisen tahdissa. Se palkitsee katsomisen illan tahdissa.
Lisää tästä kokoelmasta
Tuo tämä maalaus kotiin
Valitse käsin maalattu öljyjäljennös aidon siveltimenjäljen saamiseksi tai arkistolaatuinen kangasvedos kirkasta museokuvanlaatua varten. Jokainen koko säilyttää alkuperäiset mittasuhteet.
Katsele tätä teosta ja vaihtoehtoja
Lisää luettavaa
Tarkista alkuperäinen teos Nantes Museum of Arts kokoelman tietue ja jatka sukulaisteoksiin luettelossa.